Tässähän kävi nyt sitten niin, että meiltä
lähti lähes kaikki lumet. Vähän aikaa saatiinkin nauttia marraskuussa
Sotkamolle epätyypillisestä ihanasta talvikelistä ja ajankohtaan nähden törkeän
hyvistä ratsastuspohjista, mutta nyt mennään uhkaavasti kohti sitä hetkeä,
jolloin kaikenlainen ratsain tapahtuva liikkuminen saattaa käydä mahdottomaksi. Asiakashommia ollaan onneksi vielä toistaiseksi pystytty tekemään, tosin vain rauhallisia
käynti-töltti reissuja - ja vastoin odotuksiani Önö ei ole repeämässä
virtoineen liitoksistaan, vaan on hyväksynyt kiellot laukkaamisesta aivan
tyynenä tyttönä. Myös tuntihevosen hommia on kokeiltu (ystäväni Teikku
ratsailla), ja niissäkin on käyttäytynyt suht fiksusti, mitä nyt säikkyi omia
jalkojaan ja/tai navetan kattoa tuossa männä viikolla. Kuitenkin jos tässä nyt
käy kuten pelkään niin edessähän on äärimmäisen pulleat ajat mikäli
maastakäsittely kivikovalla kentällä tulee ainoaksi yhdessä puuhaamisen
vaihtoehdoksi, joten ehdotuksia otetaan vastaan! Krääh. Tiedän tiedän, keleistä
ei pitäisi ottaa kierroksia, mutta joka hiivatin syksy mä otan.
 |
| Näin talvista oli vielä äsken! |
 |
| Uuh |
Tähän aikaan vuodesta eletään yleensä melko
hiljaisia aikoja mitä asiakastoimintaan tulee, joten olen pyrkinyt satsaamaan
omaan ratsastukseen yrityksen pyörittämisen ajankäytöllisten haasteiden
puitteissa (hevosyrittäjyys kun ei vastoin yleistä käsitystä ole pelkkää
ratsastamista, vaan 90 prosenttisesti
kaikkea mahdollista muuta hevosten ja talliympäristön hoidosta toimisto- ja
markkinointihommiin). Kentällä ollaan pyöritelty kaarevilla urilla
temponvaihteluita ja koitettu saada myös etuosakäännöstä kuosiin. Toiveissa
olisi päästä Soile Lappalaisen koulutunnille joulukuun alussa lähitallille
käymään, ja jos nyt oma kenttä kohta jäsähtää jäähän niin sitten täytynee
kehittää pientä retkeä myös Vuokatin maneesille. Huhu kertoo että Oulussa päin
olisi tulossa jäätölttikisaa tai hallikisoja ensi vuoden puolella, joten
sitäkin silmälläpitäen yritetään pitää hyvä motivaatio yllä. Tosin jos mulla on
yhtään järkeä päässä niin sopisi haaveilla lähinnä ponikatrillista
seuraavaksi, koska eihän tuota tölttiä vielä(kään) kannattaisi kenellekään
näyttää. Ehkä me voitaisiin Önpän kanssa osallistuakin seuraavalla kerralla
passijuoksuun? Jos vaikka ihan tuurilla saisin siirtymään ajanoton kohdalla liitopassiin? (Koska hirveän vähänhän me tamman kanssa mennään passia, silleen niin kuin
tarkoituksella. Toki useasti olen ko. askellajissa roikkunut rouvan mukana pitkin
metiköitä.)
Kenttätyöskentely on siitä kiva juttu, että
sen tulokset huomaa jo seuraavana päivänä töissä maastoa vetäessä kun ponit tuntuvat kummasti herkemmiltä ja kuuliaisemmilta alla. Vaatii siis töitä, että asiakashevonen on asiakkaalla sellainen kuin se on. Melko yleiseltä tuntuu
edelleen isohevospuolella (josta minäkin olen lähtöisin) ajatus issikasta
maastomopona, jolla vain posotetaan jonossa askellajia nimeltä "automaattitöltti".
Kyllähän ne jotkut automaattisesti tölttääkin (siinä tietyssä, ko. hevoselle
helpoimmassa ja omimmassa tempossa), mutta jos issikasta ja sen askellajeista
haluaa yhtään enemmän irti on oikea paikka ratsastuskenttä. Tai siis että
ainakin se poni käy jonkun kanssa aina välillä siellä kentällä, ja toimii
sitten paremmin myös maastohommissa issikoihin tottumattomallakin. Ajatus
siitä, ettei islanninhevonen tarvitsisi jumppaa ja läpiratsastusta siinä kuin
mikä tahansa muukin hevonen pysyäkseen terveenä ja hyvänä ammatissaan on täysin
aikansa elänyt. Hevonen on hevonen on hevonen – eikä mitään hevosta ole
luonnostaan tehty kantamaan ihmisruhoa selkänsä päällä, joten on ihmisen
tehtävä hoitaa hommat niin että hevonen tämän ratsastajan kantamistehtävänsä
iloisena pystyy hoitamaan. Ugh olen puhunut.. :-D
Nyt sormet ja varpaat ristiin että se Kunnon
Talvi alkaisi mahdollisimman pian – mikään ei ole parempaa kuin töltti lumessa,
eikö niin! Palataan jahka winter wonderland on täällä taas.
 |
| Tätä maisemaa takaisin odotellessa.. |
