Syksy on täällä Sotkamossa ehtinyt pyörähtää jo (ainakin hetkellisesti) talven puolelle, sillä viime päivinä ollaan päästy nautiskelemaan pakkasista ja valkeasta lumipeitteestä. Jännän äärellä kuitenkin ollaan mitä ratsastuspohjien kuntoon tulee – ensi viikko lupaa valitettavasti taas lauhtuvaa ja jopa ihan vesisadetta. Masentavaa. Vähän masentava on ollut syksykin, vaikka se yleensä on mielestäni ihmisen ja issikan parasta aikaa. Kesän lopulla toisen astutusreissun jälkeen jouduttiin Önskän kanssa hautaamaan vauvahaaveet ensi kesään asti ja sen jälkeen ruska-aikaa varjosti toisen Sydämeni Tamman eli Lolun sairastuminen, joka pisti sekä työkuviot että harrastuskuviot uusiksi ja elämän vähäksi aikaa melko sekaisin (Lolu on luojan kiitos jo hyvää vauhtia toipumassa tätä kirjoittaessa). Hommat on kuitenkin hoidettava vaikka pala kurkussa ja kiitollisena voin onneksi sanoa, että asiakkaita on mukavasti syksyn mittaan ollutkin, paljon ihania, inspiroivia ihmisiä, jotka antavat voimaa tähän työhön. Voimaa toki antaa myös Önö – vaikka se kiima-aikaan onnistuikin olemaan luvalla sanoen melkoinen pässi, niin muun aikaa se kuitenkin on edelleen 100% luotettava ja kultainen pikku maantiekiitäjä, joka tekee iloisena parhaansa pyyntöjeni eteen. Kun maailma potkii päähän hyppään sen satulaan ja siellä on lohtu. Näin tein viimeksi eilen illalla ja maailma oli taas hyvä paikka.
 |
| Ahhhh! |
Satulasta puheen ollen, joskus loppukesästä valitin Öön askellajisatulan soveltumattomuutta maastoratsastukseen pitemmän päälle. No, en lähtenyt sitten kuitenkaan vaihtamaan (Önpälle hyvin sopivaa) satulaa, vaan päädyin toppaamaan sitä.. Nimittäin itselleni. Lampaankarvapehmuste istuimen päällä on ihan killeri keksintö!! Maastonvetäjän persaus kiittää ja kumartaa. Kentällä sentään aion jatkossakin jyystää ihan ilman pehmusteita.
 |
| Önö Oulussa - tyynenä kuten aina. |
Muutamat kisatkin on oudosta syksystä huolimatta tässä käyty. Vuokatin Ratsastajat ry:n järjestämiin harjoituskisoihin Kajaaniin lähdin (suunnitelmien mentyä Lolun suhteen uusiksi) parilla muulla tallin vaellushevosella jättäen Önön kokonaan pois porukasta (=virhe), mutta todettuani Kajaanissa että en ainakaan Korkan kanssa enää ikinä matkusta minnekään, tuli ratkaisuksi seuraavan viikon Oulun kisojen (Svali ry) kohdalla että lähden sinne kyllä, mutta Önön kanssa ihan kahdestaan, kiitos ja nam. Ja voi mikä reissu meillä olikaan! <3 Joku tämänkin blogin lukijoista saattaa ihmetellä sitä, miten aina vain olen niin kaheli että osallistun tämän tamman kanssa mihinkään – onhan kyseessä aivan tajuttoman lateraalinen hevonen, jonka puhtaat tölttiaskeleet (vuositasolla) on kahden käden sormilla laskettavissa. Mutta: Önön kanssa sijoitus ei oikeasti merkitse mitään, vaan osallistuminen, hauskanpito, yhdessäolo ja tekeminen tämän hevosen kanssa. Ja tuossa vaiheessa syksyä en todellakaan mitään muuta tarvinnut niin paljon kuin iloa. Okei ja nyt tulee se kahelein juttu: osallistuttiin Oulussa teekasin lisäksi nelikäyntiin. Odotin ykköstä, sain 2,6. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta olen
niin ylpeä meidän pisteistä – tämä poni ei olisi vielä vuosi sitten kyennyt tuohonkaan. Enkä tiedä saankö Önskää enää tästä paremmaksi (mikä ei estä minua tietenkään yrittämästä), mutta tiedän sen työn mikä tässäkin on jo takana ja näistä saavutuksista olen onnellinen. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Jokainen hevostyttö tarvitsee oman voimaeläimen ja minun voimaeläimeni on Rinsessa Rönd frá Skidbakka 3 alias Elämäni Hevonen.
 |
Nää meidän mittasuhteet!?! <3
(kuva Katja Kulmala) |
Syksy on täällä Sotkamossa ehtinyt pyörähtää jo (ainakin hetkellisesti) talven puolelle, sillä viime päivinä ollaan päästy nautiskelemaan pakkasista ja valkeasta lumipeitteestä. Jännän äärellä kuitenkin ollaan mitä ratsastuspohjien kuntoon tulee – ensi viikko lupaa valitettavasti taas lauhtuvaa ja jopa ihan vesisadetta. Masentavaa. Vähän masentava on ollut syksykin, vaikka se yleensä on mielestäni ihmisen ja issikan parasta aikaa. Kesän lopulla toisen astutusreissun jälkeen jouduttiin Önskän kanssa hautaamaan vauvahaaveet ensi kesään asti ja sen jälkeen ruska-aikaa varjosti toisen Sydämeni Tamman eli Lolun sairastuminen, joka pisti sekä työkuviot että harrastuskuviot uusiksi ja elämän vähäksi aikaa melko sekaisin (Lolu on luojan kiitos jo hyvää vauhtia toipumassa tätä kirjoittaessa). Hommat on kuitenkin hoidettava vaikka pala kurkussa ja kiitollisena voin onneksi sanoa, että asiakkaita on mukavasti syksyn mittaan ollutkin, paljon ihania, inspiroivia ihmisiä, jotka antavat voimaa tähän työhön. Voimaa toki antaa myös Önö – vaikka se kiima-aikaan onnistuikin olemaan luvalla sanoen melkoinen pässi, niin muun aikaa se kuitenkin on edelleen 100% luotettava ja kultainen pikku maantiekiitäjä, joka tekee iloisena parhaansa pyyntöjeni eteen. Kun maailma potkii päähän hyppään sen satulaan ja siellä on lohtu. Näin tein viimeksi eilen illalla ja maailma oli taas hyvä paikka. 
