Pakkolomalaisen pohdintoja

Mitä tapahtuu kun yhdistetään marraskuinen pimeys ja miljoonaa asiaa samaan aikaan säheltävä talliyrittäjä? No katastroohvihan siinä tapahtuu. Allekirjoittaneella ei tällä hetkellä paljon muuta olekaan kuin aikaa istua tietokoneella, muun muassa ratsastaminen ei nimittäin käy laatuun. Näppäränä tyttönä teloin vasemman reiteni iltatallihommissa päälle viikko sitten kun konkoilin päin lumilinkoa (kyllä, se on aina ollut siinä missä se oli nytkin) ja lihasrepeämän kanssa ollaan könytty siitä asti. Sinänsä tapaturman olosuhteet eivät olleet mitenkään poikkeukselliset, harvemmin minulle mitään hevosten kanssa sattuukaan. Viime kesänä jätin pääni pihaton pesupaikan oven väliin, tuloksena lievä aivotärähdys.

Niin.

Pari kertaa olen nyt kammennut itseni Önön selkään vain todetakseni 10 minuutin jälkeen että ei, koipi ei ole vastoin lääkärin sanomisia maagisesti parantunut alle viikossa (arvio oli siis vähintään 4-6 viikkoa), joten toistaiseksi en ole pystynyt itse reissuja vetämään. Muutamalle retkelle olen saanut tuuraajan ja tallin tytöt ovat auttaneet kaikessa missä voivat, joten jos tästä jotakin hyvää on seurannut niin ehkä se, että olen vihdoin oppinut ottamaan apua vastaan. Huikeita mimmejä mulla on ympärillä! <3 Kenttätunnit sentään pystyn itse pitämään, ja koska retkien suhteen käsillä on muutenkin vuoden hiljaisin aika, niin ehkä onni onnettomuudessa että tämä tapahtui nyt eikä esim. syyslomilla, jouluna tai hiihtolomasesongilla, jolloin jalan lisäksi olisi kyllä hajonnut myös pää.

Kotona kisoissa T8, ei siitä sen enempää.

Mitä Önöön tulee niin hän voi äärimmäisen paksusti ja on rauhallisempi kuin koskaan. Tammaa ei siis voisi vähempää haitata meikäläisen ratsastamattomuus – rouvan päivät koostuvat syömisestä, nukkumisesta ja rapsuteltavana olemisesta, tosin valitettavasti hänet ajoittain raahataan jonkun toisen toimesta satuloitavaksi ja ratsastukseen. Niin joo, tuossa aiemmin syksyllähän muuten meille tuntia pitämässä ollut kaverini havaitsi pientä epäsäännöllisyyttä Önskän takajalkojen askeleessa ja kun otettiin liikkeestä videota niin totta kyllä, itsekin huomasin pienen eron vtj versus otj, vaikken selkään ollut sitä tuntenut. Kotona tallikisoissa muutama viikko tuon jälkeen myös tuomari huomioi saman (ja toim.huom. kyseessä ei siis ollut mikään ontuma, vaan ns. outous kuten meillä päin sanotaan, eikä siis syytä laittaa meitä ulos radalta). Mammalla kävi sitten sekä Hevoshieroja että Suuri ja Mahtava Kengitysseppä paikan päällä, ja luojan kiitos klinikkareissua tästä ei tullut, vaan nämä ammattilaiset auttoivat rakkaan superpalloni jälleen entiselleen. Önöllä siis kaikki hyvin, emännälläkin jo semisti.

Palaillaas taas jahka tästä satulaan koppeudun – luvassa silloin mm. uutisia isohevosratsastuksen puolelta, sillä meinaan tosissani kiivetä kirahvin selkään kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen Vuokatin Ratsastuskoulun Hennan hellässä huomassa (Hopoti-tunnukset on jo hallussa)!! Siihen asti: ratsastakaa kuin huomista ei olisi, kyl mäkin taas vielä!

Mikäpä se hätänä, onhan meillä toisemme! <3

Kesä ja katkaravut

Elämä on <3

Onneksi se on ohi!! Nimittäin kesä. Tarkoitus oli kirjoittaa blogia sesongin keskeltäkin, mutta luovuin ajatuksesta kolmannen helleviikon kohdalla. En liioittele ollenkaan kun sanon, että tämä kesä oli lyhyen yrittäjäurani rankin. Järjetöntä hikoilua ja uupumusta, viikosta toiseen loputonta säätiedotusten kyttäämistä (viileneekö ennustejakson loppupuolella, edes vähän, edes pari astetta) ja loppupuolella jo aitoa pelkoa hevosten jaksamisesta, ja kieltämättä omistakin voimista. Jaksettiinhan me sitten kuitenkin, vaikka emännällä alkoi heinäkuun päättyessä jo pikkuhiljaa kevyesti viiraamaan. Sesonki sinänsä meni muuten kuin ennenkin, turisteja onneksi riitti ja moneen iloiseen lomalaiseen pääsin kesäkuukausien aikana tutustumaan. Tallin yksärit ja muut tukijoukot auttoivat miten vain ikinä kykenivät ja helteitten vihdoin väistyttyä voimatkin palasivat ennalleen ja mieli on taas virkeä uusien haasteiden edessä. Muutama viikko ollaan jo maastojen lisäksi kenttätunteja pyöritetty ja uusi vakkariryhmäkin aloitti tänään tutustumisen islanninhevosen saloihin.

Rakastavaiset (kuva Hanna Liira)

Önöähän ei paljoa helteet ja kesän kiireet päässeet rasittamaan. Rouva nääs lomaili ”rakkauvven kesä vol 2”-teemalla yhteen lasketusti useamman viikon sesongin aikana. Alkukesästä pasahti meikäläiselle nimittäin päähän, että hei mitenkäs se varsaprojekti. Kuin tilauksesta sain soiton Nilsiästä Kinahmin Hevostilalta Liiran Hannalta, joka ilmoitti orimahdollisuudesta heinäkuulle: Tuulensillan tallilta Etelä-Suomesta oli Hanna Leppäsen Sæþór frá Sæfell tulossa käymään Kinahmiin ja vastaanottamaan tammoja siellä, joten buukkasin oitis Önskälle lemmenloman. Kinahmissa kiiman odotteluun sitten menikin tovi, mutta sieltä se sitten tuli ja 16.7. oli viimeinen astuminen, jonka jälkeen haettiin tyttö kotiin. Tiineysultrassa kuitenkin taas nieltiin kyyneleitä – mitään ei näkynyt. Olin jo heittämässä hanskat tiskiin koko säädön suhteen (ja muutenkin meininki oli se että tämä kesä on viimeinen jolloin yritetään), mutta kysyin sitten kuitenkin kuinka kauan Samppa-ori vielä Nilsiässä viipyy. Muutama viikko oli vielä peliaikaa, joten ei muuta kuin tamma koppiin heti seuraavana päivänä ja tien päälle. 

Tokalle (turhalle)
astutusreissulle lähdössä.

Sovittiin myös Hannan kanssa että parin päivän päästä heille tuleva eläinlääkäri ultraisi samalla Önön, jotta nähtäisiin missä vaiheessa kiiman suhteen silloin mennään. Ultrapäivänä sitten laittelin hevosia vaellukselta pois ja tallituvalle palatessa huomasin Hannan soittaneen. Puhelu takaisin ja Hanna tyrkkäsi luurin eläinlääkärille: ”ei tätä sinun tammaa voi oikein astuttaa kun se on tiine”. Tiineysultra kotona oli siis ollut Önölle himpun verran liian aikaisin. En voi muuta sanoa kuin että tunne oli sanoinkuvaamaton. Hypin tuvalla tasakäppää, itkin, nauroin ja kiljuin. Voiko tämä olla tottakaan!! Ja kyllä se on – viimeisimmässä ultrassa muutama viikko sitten kuvassa näkyi jo hahmon saanut muutaman sentin kokoinen katkarapuhevonen.

Mitä reenaamiseen tulee niin Önökkelin kanssa jatketaan hommia toistaiseksi kuten ennenkin. Tiineyden ensimmäiset viikot tamma oli kummallisen rauhallinen, jopa flegmaattinen, mutta palasi pian ennalleen ja hoitaa vetohevosen työnsä nyt yhtä reippaasti kuin aiemminkin. Myös kenttähommia on taas päästy tekemään ja ollaan nyt siinä vaiheessa että mennään käynnin lisäksi jo tölttiäkin melko oikeinpäin, mutta valitettavasti edelleen melko eksoottisessa tahdissa. Niinpä seuraavaksi on opemme Aihkisalon Outin neuvojen mukaan vuorossa lanneselän aktivointi - eli nyt minun pitää jo viimeistään uskaltaa yrittää laukannostoja kentällä (hui). Huomenna mennään siis vähän ”lässyn lässyn laukkaa” (onni on valkku jonka kielikuvat saa nauramaan ratsastaessa). Kerron sitten onnistuiko – siihen asti muistakaa nauttia töltistä ja hevosistanne, kaikissa tahdeissa!

I present you: Pylpyrä frá Riekki! 

Internetin ihmeellinen maailma eli hei me valmentaudutaan!

Kevätmeiningit!

Kevät tuli Riekinrannalle niin ajoissa että kelirikkoaikakin lyheni melkein parilla viikolla, joten täällä painellaan jo kesäreiteillä täyttä häkää. Tarhatkin on saatu about siivottua ja hevoset pestyä,  kesäihottumatyypit loimeen ja tervaämpärit täyteen. Seuraavaksi edessä olisikin laidunten teko sekä hevosten totuttaminen vihreään (tosin hyvää vauhtiahan ne jo totuttelevatkin aidanalusia imuroidessaan).

Kiireisin kesäsesonki ei ole kuitenkaan vielä pyörähtänyt käyntiin, joten aikaa on ollut taas myös omaan ratsastamiseen. Megabuustin harjoitteluun sain tässä iltana eräänä videoita puhelimesta järjestellessäni: eteen tuli nimittäin pätkä Önöstä vuonna 2016, jota sitten keksin verrata muutama päivä sitten kuvattuun videoon. Muutos on ilmeinen – eli onneksi videointia on tullut harrastettua, koska ilman sitä tällainen Lonely Rider ei ehkä hahmottaisi hidasta edistymistään ja voisi vaikka lopettaa kesken. Nyt ei lopeteta, hitto nyt mennään kahta kauhiammin! :-D

Videoista päästäänkin suoraan seuraavaan asiaan. Vuodenvaihteessa tulevia suunnitellessani väläyttelin mahdollisuutta valmentautumiseen ”etänä” tänä vuonna ja nyt se on vihdoin todellisuutta. Openi Outi Aihkisalon valmennukseen voi nimittäin nyt päästä ajasta ja paikasta riippumatta internetin ihmeellisen maailman ansiosta, ja tähänhän me tartuttiin Önpän kanssa heti! Toki on tarkoitus osallistua tunneille reaalimaailmassakin aina kun mahdollista, mutta meille systeemi tuo juuri sitä kaivattua säännöllisyyttä ja motivaatiota itsenäiseen harjoitteluun.

Homma meni niin, että aluksi täytin taustatietolomakkeet sekä itsestäni että tammasta. Tämä siis siitä huolimatta että Outi meidät jo periaatteessa tuntee – ja oli kyllä erittäin avartavaa miettiä kysymyksiä ajatuksen kanssa läpi. Lisäksi kaverin kanssa kuvattiin ohjeiden mukaan Önskästä pätkiä käynnissä ja ravissa eri suunnista ilman ratsastajaa liikkeiden analysointia varten. Önö näytti parasta osaamistaan haastamalla meikäläistä liinan päässä.. (Itsestäni en sentään kuvannut esittelyvideota, vaikka ehkä sekin olisi ollut ihan eksoottista, vähintään kuvaajalle.) Sitten nappastiin pätkiä eräästä perusratsastuskerrasta, jotta Outi pääsee käsiksi siihen missä meidän perheessä tällä hetkellä mennään. Tämän jälkeen ei muuta kun matskut etiäpäin – ja erittäin seikkaperäinen palaute räpsähti alle kahteen päivään inboxiin. Treenipalaute on mahdollista saada myös Skype-keskustelun kautta, mutta itse valitsin kirjallisen koska opin parhaiten paitsi tekemällä, myös lukemalla. Niinpä palautteita on kiva sitten koneella lueskella videoita samalla pyöritellen ja tulevaa treeniä suunnitellen! Önön tapauksessa hevosen kehon symmetrian parantaminen on tällä hetkellä ensisijaisena tavoitteena, jotta liike kaikissa askellajeissa helpottuisi, joten into piukeena tässä nyt odotellaan huomista jotta päästään jälleen tositoimiin ohjeita, harjoituksia ja vinkkejä kokeilemaan.

Alla vielä linkki videoon jossa Outi itse selittää mistä on kyse, mikäli kiinnostus heräsi. Suosittelen kyllä tätä systeemiä lämpimästi varsinkin niille, joiden esim. maantieteellisen sijainnin takia on vaikea päästä säännöllisesti opetukseen. Vähimmillään et tarvitse kuin hevosen, videokuvaa ottavan kännykän, sekä kaverin kuvaamaan. J

https://www.youtube.com/watch?v=2WhivFfnOwg

Palataas taas kun kesän meiningit pääsee vauhtiin – siihen asti nauttikaa auringosta, toivottavasti vielä maltillisesta ötökkätilanteesta ja maailman parhaista hevosista, islanninhevosista!  <3

Älä luovuta koskaan

Ömppis treenissä (kuva Ulla Leinonen)

Nyt on kova meininki!! Ja kovalla tarkoitan siis sydänjuuria myöten ravisuttavan ihana! Juuri kun olin (ehkä) luovuttamassa Önön töltin suhteen ja hankin Derriere Equestrianin pehmustetut ratsastusalushousut tapahtui sarja oivalluksia, joiden toivon nyt johtaneen peruuttamattomiin positiivisiin muutoksiin (eli siis suomeksi: toivon etten sössisi tätä hommaa nyt). Yllättävää edistystä vauhdittamassa oli kukas muu kuin Outi Aihkisalo, jolle olen kiitollinen paitsi siitä että Önskä tuli minulle hänen kauttaan, myös siitä että ilman häntä olisin ehkä lopettanut islanninhevosratsastuksen, tai ainakin Önön ratsastuksen, jo aikoja sitten.

Muistin virkistykseksi..

Outi oli siis pitkästä aikaa meillä pitämässä kurssia viime viikonloppuna ja osallistuin tunneille kahdella hevosella, ensin Pellellä ja sitten tietenkin Önpällä, jonka kanssa otettiinkin elämämme treenit. Jäätävän harjoitusten sarjan (avo, vasta-avo, sulku, vastasulku, repeat..) päätteeksi Outi ratsasti Önskää itsekin, jonka jälkeen pääsin vielä takaisin satulaan (kyllä, se takapuolen tappaja on edelleen käytössä, tästä myöhemmin lisää). Ja sieltä se sitten tuli: töltin tahti – ja ratsastajan (kovaääninen) ilo. :-D

Onnen maasto

Mutta kerrataanpas vähän. Homman nimihän on siis se, että viimeiset kolme vuotta olen yrittänyt kääntää u-kirjaimen muotoista hevostani täsmälleen toisinpäin eli kaarisillan muotoiseksi: selkää ylös ja takajalkoja sinne minne ne kuuluu eli minun D.E.-verhotun pehvani alle. Tämä on ajoittain jo onnistunut aika hienosti käynnissä ja hyvin vähäisin pätkin töltissä (vain maastossa), mutta tähän tilanteeseen ollaan nyt jumituttu ihan kuukausitolkulla tärryyttämään.  Eli heti kun olen alkanut edes ajatella tölttiä on hevonen hävinnyt kuolaintuntumalta jonnekin Australiaan ja sitten on menty taas niin että välilevyt huutaa hoosiannaa (varmaan myös Önöllä). Kurssilla tärkein oivallus oli se, että Önskis on nyt siinä vaiheessa ettei minun enää kannata myödätä niin aikaisin – olen siis jättänyt homman ns. kesken. Ponkki on tullut myös melko kuuroksi pohkeelle, joten se moottorikin piti tietenkin rohkeammin käynnistellä. No nythän kun maltoin mieleni myötäämisen oikean ajoittamisen suhteen sekä vaadin kunnollista vastausta pohkeeseen niin taivahan talikynttilät, allani oli islanninhevonen!! Ja mitä tulee tappajasatulaan niin tosiasiahan on, että mikään satula ei sovi tälle hevoselle jos se menee tasaisellakin alamäkeen, joten kun tämä u-kirjaimen pyöräytys onnistui oli satulakin yhtäkkiä aivan jees. Kurssin jälkeisenä maanantaina vedettiin 2h käynti-tölttimaasto (huom. satulan kanssa) jossa sama jatkui: hevonen otsa edellä ja selkä ylhäällä, minä kyyneleitä nieleskellen. Kevätauringon kirkkaudessa kirkastui jotain muutakin, tunne siitä kuin jotain olisi auennut, niin fyysisesti kuin henkisesti, meidän kahden välillä.

Outin sanoin, ”kun ne menee oikeinpäin niin kaikki hengittää helpommin, hevonen ja kuski.” Ja kyllä on muuten henki kulkenut viime päivinä. Pysykää kanavalla niin kuulette miten se henki kulkee kun kelirikko alkaa, tai kun Pohjois-Suomen kesän kisoja ja muita tapahtumia aletaan julkistaa! :-D