 |
| Elämä on <3 |
Onneksi se on ohi!! Nimittäin kesä. Tarkoitus oli kirjoittaa
blogia sesongin keskeltäkin, mutta luovuin ajatuksesta kolmannen helleviikon
kohdalla. En liioittele ollenkaan kun sanon, että tämä kesä oli lyhyen
yrittäjäurani rankin. Järjetöntä hikoilua ja uupumusta, viikosta toiseen
loputonta säätiedotusten kyttäämistä (viileneekö ennustejakson loppupuolella,
edes vähän, edes pari astetta) ja loppupuolella jo aitoa pelkoa hevosten
jaksamisesta, ja kieltämättä omistakin voimista. Jaksettiinhan me sitten
kuitenkin, vaikka emännällä alkoi heinäkuun päättyessä jo pikkuhiljaa
kevyesti viiraamaan. Sesonki sinänsä meni muuten kuin ennenkin, turisteja
onneksi riitti ja moneen iloiseen lomalaiseen pääsin kesäkuukausien aikana tutustumaan.
Tallin yksärit ja muut tukijoukot auttoivat miten vain ikinä kykenivät ja
helteitten vihdoin väistyttyä voimatkin palasivat ennalleen ja mieli on taas
virkeä uusien haasteiden edessä. Muutama viikko ollaan jo maastojen lisäksi
kenttätunteja pyöritetty ja uusi vakkariryhmäkin aloitti tänään tutustumisen
islanninhevosen saloihin.
 |
| Rakastavaiset (kuva Hanna Liira) |
Önöähän ei paljoa helteet ja kesän kiireet päässeet rasittamaan.
Rouva nääs lomaili ”rakkauvven kesä vol 2”-teemalla yhteen lasketusti useamman
viikon sesongin aikana. Alkukesästä pasahti meikäläiselle nimittäin päähän,
että hei mitenkäs se varsaprojekti. Kuin tilauksesta sain soiton Nilsiästä
Kinahmin Hevostilalta Liiran Hannalta, joka ilmoitti orimahdollisuudesta
heinäkuulle: Tuulensillan tallilta Etelä-Suomesta oli Hanna Leppäsen Sæþór frá
Sæfell tulossa käymään Kinahmiin ja vastaanottamaan tammoja siellä, joten
buukkasin oitis Önskälle lemmenloman. Kinahmissa kiiman odotteluun sitten menikin
tovi, mutta sieltä se sitten tuli ja 16.7. oli viimeinen astuminen, jonka
jälkeen haettiin tyttö kotiin. Tiineysultrassa kuitenkin taas nieltiin
kyyneleitä – mitään ei näkynyt. Olin jo heittämässä hanskat tiskiin koko säädön
suhteen (ja muutenkin meininki oli se että tämä kesä on viimeinen jolloin
yritetään), mutta kysyin sitten kuitenkin kuinka kauan Samppa-ori vielä
Nilsiässä viipyy. Muutama viikko oli vielä peliaikaa, joten ei muuta kuin tamma
koppiin heti seuraavana päivänä ja tien päälle.
 |
| Tokalle (turhalle) astutusreissulle lähdössä. |
Sovittiin myös Hannan kanssa
että parin päivän päästä heille tuleva eläinlääkäri ultraisi samalla Önön,
jotta nähtäisiin missä vaiheessa kiiman suhteen silloin mennään. Ultrapäivänä sitten
laittelin hevosia vaellukselta pois ja tallituvalle palatessa huomasin Hannan
soittaneen. Puhelu takaisin ja Hanna tyrkkäsi luurin eläinlääkärille: ”ei tätä
sinun tammaa voi oikein astuttaa kun se on tiine”. Tiineysultra kotona oli siis
ollut Önölle himpun verran liian aikaisin. En voi muuta sanoa kuin että tunne
oli sanoinkuvaamaton. Hypin tuvalla tasakäppää, itkin, nauroin ja kiljuin.
Voiko tämä olla tottakaan!! Ja kyllä se on – viimeisimmässä ultrassa muutama
viikko sitten kuvassa näkyi jo hahmon saanut muutaman sentin kokoinen
katkarapuhevonen.
Mitä reenaamiseen tulee niin Önökkelin kanssa jatketaan hommia
toistaiseksi kuten ennenkin. Tiineyden ensimmäiset viikot tamma oli
kummallisen rauhallinen, jopa flegmaattinen, mutta palasi pian ennalleen ja
hoitaa vetohevosen työnsä nyt yhtä reippaasti kuin aiemminkin. Myös kenttähommia on taas päästy tekemään ja ollaan nyt siinä vaiheessa että mennään käynnin
lisäksi jo tölttiäkin melko oikeinpäin, mutta valitettavasti edelleen melko
eksoottisessa tahdissa. Niinpä seuraavaksi on opemme Aihkisalon Outin neuvojen
mukaan vuorossa lanneselän aktivointi - eli nyt minun pitää jo viimeistään
uskaltaa yrittää laukannostoja kentällä (hui). Huomenna mennään siis vähän
”lässyn lässyn laukkaa” (onni on valkku jonka kielikuvat saa nauramaan
ratsastaessa). Kerron sitten onnistuiko – siihen asti muistakaa nauttia
töltistä ja hevosistanne, kaikissa tahdeissa!
 |
| I present you: Pylpyrä frá Riekki! |
