Vuodenvaihteen pikakatsaus

Hepskukkuu. Sen verran haipakkaa on joulusesongilla pidellyt (ja pitelee), että parempi pistää jo nyt ylös tämän vuoden mietteet ennen uuden vuosikymmenen alkamista! Ensi viikolla päästään kuitenkin sitten stressaamaan ihan kunnolla ilotulituksia varsan + Kunkun (joka tuli Islannista vasta tänä kesänä) suhteen, että siinä ei paljoa varmaan blogeja kirjoitella.. Uuden vuoden aatto meillä siis sujuu jo ties kuinka monennetta vuotta perinteisissä merkeissä tallilla. Onneksi pihapiirissä on kota josta käsin hevosia on mahdollista helposti tarkkailla  (ja pomppailla ulos kodalta rauhoittelemaan..) ja mikäli kaikki menisi taas hyvin, nauttia munatoti tai kaksi sekä tietenkin syödä hyvin. :-)

Pieni ihme
(kuva Hanna Sirviö)

Mutta niin, mitä jäi käteen männä vuodesta? No jotain elämää suurempaa tietenkin, eli Önön täydellinen luomus Töttä, Töttis, Tirlittan. Neidosta onkin hyvää vauhtia kehkeytymässä sellainen tättähäärä, että sekä minä että taatusti myös Önskä odotetaan lähestyvää vieroitusta jo innolla. Töttä lähtee siis Outin luo Tampereelle tammikuun puolivälissä itsenäistymään, ja tärkeintä koko prosessissa (sen lisäksi että itselläni loppuu taidot varsanopetuksessa..) on se että tytsylle on Säijässä luvassa ikäistänsä seuraa. Rupiaa se lapsenpyöreyskin häviämään toivottavasti kun on vihdoin juoksentelukaveri. :-)

Kiloista puheenollen: kaikki tallin hevosethan siirtyivät säännöstellylle heinälle lopullisesti tänä vuonna laidunkauden päätteeksi ja tulokset alkavat jo näkymään. Pahin tankkeri eli Timantti-kohta-seittemän-vee on parin kaverinsa kanssa nykyisin heinäautomaattitarhassa (2-3 hevosen pihattoautomaatti on tilattu Outilta, ja se on ensimmäinen laatuaan maailmassa prototyypin jälkeen), jonka ansiosta teinihevoinen on pudottanut uskomattomasti jo vähintään 20 kg. Tämä kuulostaa ehkä jonkun korvaan isolta pudotukselta mutta se ei sitä ole, koska vielä on noin 50 kg pudotettavaa jäljellä. Tehokas on vehje kuitenkin, siitä ei pääse mihinkään. Muita ruokitaan tarhoihin perinteiseen tyyliin ihan käsipelillä ja varovaisesti sanoisin että jopa Önskiksen raskauskilot (okei, laidunkilot) alkavat pikkuhiljaa nyt vajumaan. Opettelua tässä on ollut itsellenikin paljon - ruokinta-ajat suunnitteluttavat päiväaikataulujen suhteen jonkin verran, mutta ehdoton plussapuoli on helpotus siitä tiedosta, että hevosten lihominen/laihtuminen ja siihen liittyvät terveysasiat ovat nyt pitkälti omissa käsissäni.

Hyvästi, Punainen Paroni
(kuva Ulla Leinonen)

Entäs lauma? Hevosporukkahan muuttui tänä vuonna Tötän syntymän lisäksi myös muilla tavoin. Ihana 15-vuotias ruuna Kóngur, eli vaatimattomasti Kuningas, saapui meille heti Töttiksen synnyttyä ja on osoittautunut aivan napakympiksi. Vähän Kunkun tulon jälkeen Alvari 26 v. muutti eläkekotiin Paltamoon, jossa ystäväni Niina hoivaa tätä pirteää mutta äärilempeää ruunaa kuin omaa tammaansa, joka myöskin eleli ennen meillä, ja nyt siis kaverukset jakavat yhteiset tilukset ja ihmiset uudessa kodissaan. Olen niin kiitollinen siitä miten Alvan loppuelämä järjestyi, parhaalla mahdollisella tavalla. Toki suruakin tähän vuoteen taas mahtui, kuten tavallista elämässä on. Joulukauden kynnyksellä jätti meidät Taakka-tamman tarhakaveri ja tallin viimeinen yksityishevonen äkillisen ja rajun sairastumisen seurauksena. Rauđurin lähtö tuntui alkuun kuin yhden aikakauden lopulta, sillä kyseessä oli yhden rakkaimmista ystävistäni oma hevonen. Yhteistä taivalta tämä parivaljakko oli taittanut 10 vuotta, ja tuona kauheana päivänä päällimmäinen tunne oli tuskainen olo siitä, miten hirvittävän liian aikaisin se taival tuli loppuunsa. Muutaman omani olen jo viimeiselle matkalleen saatellut, mutta tämä oli heittämällä raskain luopuminen lyhyellä urallani ihan nimenomaan liittyen siihen kenen hevonen oli kyseessä ja mitä kaikkea olemme yhdessä ehtineet kokea. Mutta elämä jatkuu ja se kannattelee, kuten niin monesti olen saanut huomata, ja todelliset ystävät eivät häviä koskaan - niinpä Rauđur elää päivittäin meidän muistoissamme, ja Teikku on edelleen mukana tallin ja minun elämässä, mikä onkin se kolmas suurin kiitollisuuden aihe tälle vuodelle Tötän syntymän ja Alvan uuden kodin löytymisen lisäksi.

Niinpä toiveikkaana ja tulevaisuuteen uskoen suunnataan taas ensi vuoteenkin. Heti tammikuussa on luvassa Outin kurssia, kenttätunnit jatkuvat sesongin jälkeen ja peukut pystyyn että irtotuntien systeemikin alkaisi vakkarien lisäksi ottamaan tulta alleen. Maastot pyörivät kuten ennenkin ja hieno yhteistyö ratsastusseuran kanssa kurssien, issikkakerhojen, kisojen ja tapahtumien tiimoilta toivottavasti jatkuu. Ja eipä enää montaakaan viikkoa kun Önskis palaa takaisin töihin - alkuun tietenkin rauhallisempien reissujen vetohevosena kuntoaan kohotellen, mutta ajan myötä with full force. Voi että, melkein en malta odottaa. <3

Mare No. 1