Nuo automaattisesti tölttäävät ystävämme

Tässähän kävi nyt sitten niin, että meiltä lähti lähes kaikki lumet. Vähän aikaa saatiinkin nauttia marraskuussa Sotkamolle epätyypillisestä ihanasta talvikelistä ja ajankohtaan nähden törkeän hyvistä ratsastuspohjista, mutta nyt mennään uhkaavasti kohti sitä hetkeä, jolloin kaikenlainen ratsain tapahtuva liikkuminen saattaa käydä mahdottomaksi. Asiakashommia ollaan onneksi vielä toistaiseksi pystytty tekemään, tosin vain rauhallisia käynti-töltti reissuja - ja vastoin odotuksiani Önö ei ole repeämässä virtoineen liitoksistaan, vaan on hyväksynyt kiellot laukkaamisesta aivan tyynenä tyttönä. Myös tuntihevosen hommia on kokeiltu (ystäväni Teikku ratsailla), ja niissäkin on käyttäytynyt suht fiksusti, mitä nyt säikkyi omia jalkojaan ja/tai navetan kattoa tuossa männä viikolla. Kuitenkin jos tässä nyt käy kuten pelkään niin edessähän on äärimmäisen pulleat ajat mikäli maastakäsittely kivikovalla kentällä tulee ainoaksi yhdessä puuhaamisen vaihtoehdoksi, joten ehdotuksia otetaan vastaan! Krääh. Tiedän tiedän, keleistä ei pitäisi ottaa kierroksia, mutta joka hiivatin syksy mä otan.

Näin talvista oli vielä äsken!

Uuh

Tähän aikaan vuodesta eletään yleensä melko hiljaisia aikoja mitä asiakastoimintaan tulee, joten olen pyrkinyt satsaamaan omaan ratsastukseen yrityksen pyörittämisen ajankäytöllisten haasteiden puitteissa (hevosyrittäjyys kun ei vastoin yleistä käsitystä ole pelkkää ratsastamista,  vaan 90 prosenttisesti kaikkea mahdollista muuta hevosten ja talliympäristön hoidosta toimisto- ja markkinointihommiin). Kentällä ollaan pyöritelty kaarevilla urilla temponvaihteluita ja koitettu saada myös etuosakäännöstä kuosiin. Toiveissa olisi päästä Soile Lappalaisen koulutunnille joulukuun alussa lähitallille käymään, ja jos nyt oma kenttä kohta jäsähtää jäähän niin sitten täytynee kehittää pientä retkeä myös Vuokatin maneesille. Huhu kertoo että Oulussa päin olisi tulossa jäätölttikisaa tai hallikisoja ensi vuoden puolella, joten sitäkin silmälläpitäen yritetään pitää hyvä motivaatio yllä. Tosin jos mulla on yhtään järkeä päässä niin sopisi haaveilla lähinnä ponikatrillista seuraavaksi, koska eihän tuota tölttiä vielä(kään) kannattaisi kenellekään näyttää. Ehkä me voitaisiin Önpän kanssa osallistuakin seuraavalla kerralla passijuoksuun? Jos vaikka ihan tuurilla saisin siirtymään ajanoton kohdalla liitopassiin? (Koska hirveän vähänhän me tamman kanssa mennään passia, silleen niin kuin tarkoituksella. Toki useasti olen ko. askellajissa roikkunut rouvan mukana pitkin metiköitä.)

Kenttätyöskentely on siitä kiva juttu, että sen tulokset huomaa jo seuraavana päivänä töissä maastoa vetäessä kun ponit tuntuvat kummasti herkemmiltä ja kuuliaisemmilta alla. Vaatii siis töitä, että asiakashevonen on asiakkaalla sellainen kuin se on. Melko yleiseltä tuntuu edelleen isohevospuolella (josta minäkin olen lähtöisin) ajatus issikasta maastomopona, jolla vain posotetaan jonossa askellajia nimeltä "automaattitöltti". Kyllähän ne jotkut automaattisesti tölttääkin (siinä tietyssä, ko. hevoselle helpoimmassa ja omimmassa tempossa), mutta jos issikasta ja sen askellajeista haluaa yhtään enemmän irti on oikea paikka ratsastuskenttä. Tai siis että ainakin se poni käy jonkun kanssa aina välillä siellä kentällä, ja toimii sitten paremmin myös maastohommissa issikoihin tottumattomallakin. Ajatus siitä, ettei islanninhevonen tarvitsisi jumppaa ja läpiratsastusta siinä kuin mikä tahansa muukin hevonen pysyäkseen terveenä ja hyvänä ammatissaan on täysin aikansa elänyt. Hevonen on hevonen on hevonen – eikä mitään hevosta ole luonnostaan tehty kantamaan ihmisruhoa selkänsä päällä, joten on ihmisen tehtävä hoitaa hommat niin että hevonen tämän ratsastajan kantamistehtävänsä iloisena pystyy hoitamaan. Ugh olen puhunut.. :-D 

Nyt sormet ja varpaat ristiin että se Kunnon Talvi alkaisi mahdollisimman pian – mikään ei ole parempaa kuin töltti lumessa, eikö niin! Palataan jahka winter wonderland on täällä taas.

Tätä maisemaa takaisin odotellessa..

Citius, altius, fortius

Tytöt tauolla Paljakassa

Hupsista, aikaa edellisestä päivityksestä ehtikin vierähtää pitkä tovi, työt on tässä vähän haitanneet viime aikoina harrastamista. Tällä hetkellä tehdään siis Önön kanssa pyöreää päivää syyslomalaisten viihdyttämisen parissa, joten omaehtoiseen hommailuun ei liikene aikaa. Ennen sesongin alkua harrastettiin kyllä sitten sydämen kyllyydestä. Lokakuun alussa käytiin Sirpa Brumptonin valmennuksessa Nature Point Paljakassa (kiitos Inga Vollstedt upeista järjestelyistä!), jossa ei tullut sen suurempaa noottia ylipainosta, mutta sen sijaan sylillinen loistavia neuvoja jotka kantavat meitä edelleen. Valmennussessioita videoitiin paikan päällä ja analysoitiin yhdessä jälkeen päin, ja päivä oli pitkä mutta antoisin aikoihin. Ehkä kaikista tärkein neuvo oli ratsastaa rohkeammin mukavuusalueen ulkopuolelle (eli ihan samaa mitä vuosi sitten Sirpa sanoi minusta ja Pellestä – mitä tästä voimme päätellä oppimiskyvystäni??). Önskän alkuaikojen ”räjähdysherkkyys” on ehkä jäänyt minulle jotenkin liikaa tunnemuistiin ja kohtelen ja ratsastan sitä edelleen vähän turhan varovasti ja, no, hipistellen. Tässä ei tietenkään tarkoiteta että tammalta alettaisiin pyytää mahdottomia eli asioita joihin sen kapasiteetti ei kerta kaikkiaan riitä, vaan sitä, että uskalletaan kokeilla ja vaatia vähän enemmän kuin mitä on jo saatu. Jos ei pyydä, ei koskaan saakaan mitään. Citius, altius, fortius eli nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin/rohkeammin. Rohkea rokan syö ja mitä näitä nyt oli.

Oo-o-oo, viia dolorooosaaaaaa

Tähän neuvoon ei liity mitenkään se, että alle viikko valkun jälkeen osallistuimme Oulussa Pohjois-Suomen kaikkien aikojen toisiin harjoitusaskellajikisoihin. Olin nimittäin ilmoittautunut niihin jo ennen valmennusta jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa. Önkkis matkusti sekä valmennus- että kisareissun kuin konkari kerrassaan ja molemmissa paikoissa myös hengaili kuin kotonaan, vaikka vieraita hevosia ja härdelliäkin oli ihan kiitettävästi ympärillä. Kisasuorituksesta (T5) sen verran että onnistuin täpärästi ottamaan koko tapahtuman pohjalukemat – saavutus sekin! Tosin en tietenkään lähtenytkään kisoihin hakemaan sijoitusta, vaan vain kokemaan mukavaa yhdessäoloa Elämäni Poniinin kanssa. (Jos kuvittelisin pääseväni tölttiluokassa pisteille näin lateraalisen hevosen kanssa niin minut voisikin viedä suoraan suljetulle osastolle.) Mukava päivästä tulikin vaikka verkassa jopa pari askelta puhdasta tölttiä ottanut tammuli vetikin paineistamisestani herneet nenään radalla ja itse suoritus oli yhtä Via Dolorosaa. Ehkä Önskänkin pitäisi vähän tanakammin virittyä uusista paikoista – toinen hevoseni Hlora kiljui kisapaikalla kuin aasi kaiken päivää ja otti toisen jaetun sijan nelikäynnistä. Ehkä asioilla on yhteys.

Aiemmin kerroin tilanneeni yrttikuurin Mötikälle Better Choicelta. Nyt detox-sekoitusta on syöty tässä jokunen viikko ja näyttää, että jotain saattaisi olla tapahtumassa.

Kai mä tätä sit syön.

Kuuri kestää 2 kk ja sisältää kaksi erilaista sekoitusta. Mittanauhan olen jo polttanut, mutta silmämääräisesti katsottuna hevoisen kyljissä on alkanut muuttua jotain eli jonkun verran röllykkää on sulanut pois. Kyse on luultavasti nesteestä eikä ystävästämme ihrasta ainakaan vielä. Eli siis ilmeisesti ainakin nesteet ovat alkaneet liikkumaan (ja aineenvaihdunnan aktivoitumistahan myös luvattiin), koska frouva on alkanut pissimään kuin se kuuluisa palokunnan hevonen sekä töissä vihdoin hikoamaan ihan toisella tavalla kuin ennen. Alkuun jouduttiin vähän keskustelemaan siitä syödäänkö tätä kummallista silppua vai ei, mutta lopulta löytyi sopiva menyy eli yrtit pieneen määrään turvotettua pellavaa, niin johan alkoi maistumaan. Liikunnan määrästä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni: nyt painetaan duunia 2-3 h päivä 6 päivää viikossa asiakkaitten kanssa ja sesongin päätteeksi päästään taas aloittamaan kenttähommat - mikäli kenttä ei jäädy, mutta siinäkin tapauksessa onhan meillä traileri joka kuljettaa maneesille.  Tänään tulikin Riekinrannalla ensimmäiset lumihiutaleet (kymmenen minuutin ajan), joten nauttikaa syksystä niin kauan kuin sitä kestää! Kuullaan taas, ja mukavia syyslomapäiviä kaikille niille joilla sellaisia on! :-) 

Se kuuluisa kuuri!

Laihduttaminen on väsyttävää hommaa, varsinkin talvikarvan kasvattamisen ohessa.

Kouluratojen kuningattaret

Update: poni ei ole laihtunut. Eipä siitä sitten sen enempää tällä kertaa. Paitsi että näin viime yönä ihanaa unta, jossa eläinlääkäri ilmoitti laihtumisen hoituvan jollain pistoksella – että näin epätoivoisia tässä aletaan olla. Kertoilenpa ensi viikolla mitä Brumptonin Sirpa tamman kunnosta tuumaa jahka valkkupäivässä Puolangalla käyty.. En halua vielä edes ajatella asiaa. :-D

Viime aikoina on tehty kaikkea erityisen kivaa, toki leipäduuniakin. Syyskuun puolivälissä kävi taas Outi meille pitämässä tunteja, nostateltiin lapoja ja puhdisteltiin tölttiä pienellä kahdeksikolla avotaivutuksen kautta. Omin päin treenatessa ollaan keskitytty lähinnä ravin parantamiseen sekä käyntityöskentelyyn väistöissä. Lisäksi otin maastakäsittelyn (venytyksiä, notkistelua etusten ja takasten ristiinvientien kautta) ohjelmistoon kun Heikkisen Leena-Marin tunnilla viikko sitten palauteltiin ne mieleen. Kiitos Lellulle kun muistutti maastakäsittelyn tärkeydestä! Minulla on tupannut olemaan vähän liiankin kiire sinne satulaan viime aikoina – ei ole montaa asiaa yhtä kivaa tässä maailmassa kuin Önskällä ratsastaminen, niin välillä unohtuu mitä kaikkea muutakin sitä olisi syytä tehdä..!

Hommia kahdeksikolla

Koulukisoissakin käytiin vastikään, ekaa kertaa meidän yhteiselämän aikana. Vuokatissa ProDressage ry:n 1-tason koulukisoissa ilmoittauduttiin luokkaan Helppo D:3 2013, johon ei valitettavasti tullut muita osallistujia, joten mentiin se kilpailun ulkopuolella ihan vain kokemuksen ja arvostelun vuoksi. Kyseessä on helppo ravi-käynti-ohjelma, joka sisältää myös muutaman pysähdyksen, peruutuksen ja keskiravia. 

Hetkellinen ohjastuntuma ikuistettuna.

No oltiin me ainakin söpöjä!!

Kannukset. Oikeesti.

Helppo on tosin suhteellinen käsite, jos on niin hullu että haluaa suorittaa ohjelman vahvasti viisikäyntisellä islanninhevosella. Niinpä paineltiinkin suurin osa radasta sujuvassa possupassissa, sillä hyvin sujuneesta verkasta huolimatta poni vähän jännittyi radalla, vaikka kuski pysyikin (hämmästyttävän) rentona koko ajan. Ohjelma kuitenkin meni läpi prosentein 55,526. Mikä on aivan käsittämätön työvoitto siihen nähden, että odotin koko radan ajan tuomarin viheltävän meidät ulos.

"Mua jännittäääääää..."

              
Tuota pientä jännitystä (sekä omituista örisevää hirnahdusta..) aitojen sisäpuolella lukuun ottamatta Önskä käyttäytyi koko reissun ajan mallikelpoisesti, joten siinäkin mielessä tavoitteet saavutettu: saatiin lisää kokemusta reissaamisesta ja koppiinkin mennään jo kertaheitolla suoraan kävellen.

Vuokatin reissun jälkeisenä maanantaina Önö nautti hieronnasta ja nikamakäsittelystä silmät ja turpa lurpallaan. Nyt ollaan siis vähän rauhallisemmalla liikunnalla oltu pari päivää, kävelytystä ja kevyitä asiakasreissuja. Asiakashommissa mentiin pari viikkoa sitten se viimeinen (?) iso harppaus eteenpäin, kun tienylitys alkoi hoitua mennen tullen satulasta käsin, ei siis enää taluttaen. Meidän pitää metsäreiteille mennessä ylittää aina Kuhmontie ja tuo osa vaelluksesta on vielä hirvittänyt miniliiniä aika paljon tähän asti. Vaaralliseksi asian on tehnyt se, että tammalla on ollut kauhea kiire rynnätä tien yli (sekin on tullut mieleen että ehkä se on joskus opetettu siihen, jossain, että tien yli mennään _erittäin_ reippaasti??). Nyt on kuitenkin saatu sekin homma kuntoon ja vaikka paikallaan seisoskelu ei olekaan se sykähdyttävin asia Möttösen mielestä niin nyt se onnistuu ja ylitys hoituu turvallisesti ja sekoilematta. Että vaikkei tässä kouluratojen kuningattaria koskaan ehkä olla, niin on mulla ainakin mahtava vetohevonen. <3 Palaillaas ensi viikolla, tölttirikasta syksyn jatkoa kaikille! 

Ei pöllömmät työskentelyolosuhteet!

Lapsi on terve kun se leikkii

Kaiken painonhallinta- ja tölttiahdistuksen keskellä on välillä hyvä palata asian ytimeen eli hauskanpitoon – sen takiahan me lopulta hevosten kanssa puuhataan, eikös juu? Tai ainakin jos näin ei ole niin on ehkä hyvä syventyä hetkeksi miettimään että miksi sitten. Viime vuoden kesäharjoittelijamme Hanna kävi meitä taas moikkaamassa tallilla eilen ja otti Önskän leikkimään kentälle, kuten on aiemminkin tehnyt. En usko että kellään muulla tallin hevosista siihen intressit pitemmän päälle riittäisivätkään – nehän ovat true-työhevosia, ja niitä kiinnostaa asiakastöitten päälle lähinnä harrastaa seuraavia aktiviteetteja: syöminen, kaverien kanssa rapsuttelu, koomainen lepäily. Önön elämä sen sijaan eroaa ratkaisevasti laumakavereidensa meiningistä: koska sen ei tarvitse miettiä miten kenenkin asiakkaan kanssa ollaan vaan ratsastaja on aina sama, niin uteliaisuutta ja loputonta mielenkiintoa riittää kaikenlaiseen epäolennaiseenkin puuhailuun. Niinpä mentiin kentälle hiukan tihkusateisena iltapäivänä tavoitteena katsoa, muistaako tamma vielä pressun yli kävelyt ja eurolavan päälle kiipeilyt joita on joskus lähes vuosi sitten viimeksi tehty. No, muisti se. Mutta me Hannan kanssa ei muistettu, että kannattaisi oikeasti jättää ne palkinnot (leipäpalat) pois taskusta ja katsoa että tekeekö se mitään ilman niitä. Nythän Möttönen siis seuraili Hannaa ympäri kenttää, eurolavan päälle, sekä huikean 20 cm korkean esteen yli kaula pitkällään ainoana motivaattorinaan mahdollinen suupieleen tuikattu leivänmuru.  

Hanna: "Tsiigatkaa, tää tottelee!"

Önö: "Anteeksi mut missä leipä?"

Uutena tehtävänä kentälle tuotu autonrengas ei sen sijaan oikein idealtaan avautunut – tai siis Önppä fiksuna tyttönä päätteli että leipä mitä todennäköisimmin tulee nopeiten kun kiertää nopeasti väistäen renkaan ympäri Hannan viereen. Ei tullut, siispä pettynyt tamma kurtisteli kulmiaan tälle typerälle tehtävälle.  Ei kiusattu sitten enempää, tehtiin helpot hommat vielä kerran ja kaikilla hyvä mieli. J Niin, ja estehevosta siitä ei kyllä ihan vielä saa: siitä huolimatta että talvella 2015 Önkkä on todistetusti hypännyt irtona about metrin korkuisen aidan yli (tarhasta laumaan jossa se ei silloin vielä elellyt..) niin ihmisen läsnä ollessa samaa pomppua ei ole havaittavissa (ks. video). No, ei tässä esteradoille olla tähtäämässäkään. Eikä minnekään muuallekaan ainakaan ennen kuin ponkin olemus alkaa mahdollistaa jalkojen mahan alle viennin. Leikkituokion päätteeksi tein itse poniliinin kanssa ihan perinteisiä juttuja kentällä, seuraamista ja pysähtymisiä, ja onhan se nyt sydäntä lämmittävää kuinka tarkkaan se seuraa kaikkea mitä teen ja keskittyy minuun.. Elämäni hevonen. (Piru miten hyvin se muuten myös tekee väistöjä silloin kun en ole satulassa).

Mahan jalkojen alle viennistä eli siis painosta puheen ollen, sain opiskeluaikaiselta kaveriltani vinkin Better Choicen yrttituotteista. Niitäpä sitten yösydännä tutkimaan ja sieltähän löytyi jälleenmyyjistä serkkunikin Lehtoharjun tilalta, johon oitis yhteyttä. Nyt on sitten tilauksessa detox-kuuria tammuskalle, jospa saataisiin loputonta talviuntaan nukkuva aineenvaihdunta näillä käyntiin. Luvassa siis neuroottista postilaatikolla ravaamista, toivottavasti saadaan tuotteet pian ja päästään kokeilemaan! Olen yleensä hyvin nihkeä tekemään mitään kokeiluja hevosten ruokavalioon, mutta tähän suuntaan (=yksinkertaistetaan entisestään) se on minulle helpompaa, joten mikä ettei! Ja jos tämä tekee minusta kukkiksen niin so be it – mieluummin olen kukkis jolla on lihava islanninhevonen, kuin lihavan islanninhevosen omistaja joka ei ole yrittänyt kaikkeaan saada hevosensa läskejä liikkeelle. Tässä on kuitenkin perinteisellä metodilla (liikunnan lisäys ja ruokinnan vähentäminen) yritetty mennä jo aika kauan. Laitellaan tänne informatsioonia projektin etenemisestä jahka sörsselssönit saapuvat Sotkamoon ja aloittavat kulkeutumisensa Önskän elimistöön. Hyvää viikonloppua ja muistakaa ratsastaa – ja se possupassikin aina ilon kautta! :-D

(Voiaaks mennä maastoon?)