Katse taakse ja sitten eteenpäin

Vuoden 2017 toisiksi viimeistä iltaa vietetään ja on hyvä aika katsella taaksepäin ja suunnitella samalla tulevaa. Takana on lyhyen yrittäjäurani ehkä vaikein vuosi pitkine kelirikkoineen ja muine huolineen. Lauman uusin tulokas, nuori ja orimainen Timantti on aiheuttanut sekä minulle että muulle tallin väelle harmaita hiuksia pitkin kesää ja syksyä,  Lolun sairastuminen tuli suoranaisena shokkina josta henkisesti toivun edelleen, ja vielä pisteenä iin päälle syyslomien aikaan Korkalla todettiin hankosidevamma. Timantti kuitenkin kehittyy koko ajan hienosti vaellushevosen työtään kohti ja Lolun toipuminenkin näyttää edelleen hyvältä. 

Timantti opettelee
ammattiaan

Ja vaikka Korkan tulevaisuus onkin vielä täysin auki en halua näiden ikävien tapahtumien jäävän päällimmäiseksi mieleen tästä vuodesta, joten nyt onkin syytä kaivella mielen sopukoista niitä asioita, joista myös tänä vuonna on syytä olla kiitollinen.

1) Asiakkaat, joita ilman ei olisi mitään, ja erityisesti ne hetket, kun asiakas oivaltaa islanninhevosen herkkyyden ja ihastuu tähän upeaan hevosrotuun.

2) Oma koti ja aviomieheni järkähtämätön tuki tässä välillä rajussa työtahdissani.

3) Jokainen kurssi, valmennus tai kilpailu johon olen päässyt osallistumaan ja jotka ovat antaneet voimia arjen puurtamiseen.

4) Önskä, josta viimeistään tänä vuonna kehkeytyi parempi vetohevonen kuin mitä voisin ikinä toivoa.

Katse tulevaisuuteen!

Näihin on siis syytä panostaa myös vuonna 2018: asiakastoiminnan kehittämiseen ja asiakkaitten kanssa hevosista nauttimiseen, riittävään määrään kotielämää, hevosharrastamiseen myös työn ulkopuolella sekä suhteen entisestäänkin lujittamiseen Önön kanssa. Jos ne auttoivat kivikoitten yli tänä vuonna ne tekevät sen myös seuraavana. Inspiraatiota aion hakea myös vähän tavoitteellisemmasta treenaamisesta – siihen toivottavasti saan apua etävalmennusohjelmasta josta lisää myöhemmin, mikäli saan kuvion toteutumaan. ;-)

Ja Önöstä ja treenaamisesta puheenollen: kengityksessä loppuvuodesta tehtyjen fiksausten jälkeen rouvan ravi on parantunut merkittävästi. Önppä myös ravaa nyt huomattavan mielellään ja sanoisin, että myös niitä pieniä pätkiä parempaa tölttiä on nyt saatu useammin kuin ennen, lähinnä maastossa heti reippaan ravipätkän tai laukkavedon päätteeksi. Eli vieläkään en aio heittää hanskoja tiskiin töltin viilaamisen suhteen, vaikkakaan edes minä en ole niin hullu, että kuvittelisin tammasta täysin puhdasta koskaan tekeväni. Jahka joulu/uuden vuoden sesongin jälkeen ehdin taas kentälle niin täytyy videoida näitä hetkiä, jotta näen onko tunne totta vai kuvitelmaa – vai johtuuko se vain uusista, aivan järkyttävän hyvistä urheilurintsikoistani (Shock Absorber Run), jotka päällä kunnon tärryyttävä kakstahtikin tuntuu höyhenenpehmeältä.. :-D

Palataas näihin siis alkuvuodesta. Toivotan onnea ja motivaatiota kaikille teille tulevaan vuoteen, ja olen varma että se tulee olemaan paljon parempi kuin vuosi 2017! <3

Tässä ei ole katse tulevaisuudessa vaan missä lie,
mutta näitä hetkiä lisää pliis ensi vuonnakin!
(kuva Kimmo Rauatmaa)

Vaikeudet ja miten ne voitetaan

Syksy on täällä Sotkamossa ehtinyt pyörähtää jo (ainakin hetkellisesti) talven puolelle, sillä viime päivinä ollaan päästy nautiskelemaan pakkasista ja valkeasta lumipeitteestä. Jännän äärellä kuitenkin ollaan mitä ratsastuspohjien kuntoon tulee – ensi viikko lupaa valitettavasti taas lauhtuvaa ja jopa ihan vesisadetta. Masentavaa. Vähän masentava on ollut syksykin, vaikka se yleensä on mielestäni ihmisen ja issikan parasta aikaa. Kesän lopulla toisen astutusreissun jälkeen jouduttiin Önskän kanssa hautaamaan vauvahaaveet ensi kesään asti ja sen jälkeen ruska-aikaa varjosti toisen Sydämeni Tamman eli Lolun sairastuminen, joka pisti sekä työkuviot että harrastuskuviot uusiksi ja elämän vähäksi aikaa melko sekaisin (Lolu on luojan kiitos jo hyvää vauhtia toipumassa tätä kirjoittaessa). Hommat on kuitenkin hoidettava vaikka pala kurkussa ja kiitollisena voin onneksi sanoa, että asiakkaita on mukavasti syksyn mittaan ollutkin, paljon ihania, inspiroivia ihmisiä, jotka antavat voimaa tähän työhön. Voimaa toki antaa myös Önö – vaikka se kiima-aikaan onnistuikin olemaan luvalla sanoen melkoinen pässi, niin muun aikaa se kuitenkin on edelleen 100% luotettava ja kultainen pikku maantiekiitäjä, joka tekee iloisena parhaansa pyyntöjeni eteen. Kun maailma potkii päähän hyppään sen satulaan ja siellä on lohtu. Näin tein viimeksi eilen illalla ja maailma oli taas hyvä paikka.

Ahhhh!

Satulasta puheen ollen, joskus loppukesästä valitin Öön askellajisatulan soveltumattomuutta maastoratsastukseen pitemmän päälle. No, en lähtenyt sitten kuitenkaan vaihtamaan (Önpälle hyvin sopivaa) satulaa, vaan päädyin toppaamaan sitä.. Nimittäin itselleni. Lampaankarvapehmuste istuimen päällä on ihan killeri keksintö!! Maastonvetäjän persaus kiittää ja kumartaa. Kentällä sentään aion jatkossakin jyystää ihan ilman pehmusteita.

Önö Oulussa - tyynenä kuten aina.

Muutamat kisatkin on oudosta syksystä huolimatta tässä käyty. Vuokatin Ratsastajat ry:n järjestämiin harjoituskisoihin Kajaaniin lähdin (suunnitelmien mentyä Lolun suhteen uusiksi) parilla muulla tallin vaellushevosella jättäen Önön kokonaan pois porukasta (=virhe), mutta todettuani Kajaanissa että en ainakaan Korkan kanssa enää ikinä matkusta minnekään, tuli ratkaisuksi seuraavan viikon Oulun kisojen (Svali ry) kohdalla että lähden sinne kyllä, mutta Önön kanssa ihan kahdestaan, kiitos ja nam. Ja voi mikä reissu meillä olikaan! <3  Joku tämänkin blogin lukijoista saattaa ihmetellä sitä, miten aina vain olen niin kaheli että osallistun tämän tamman kanssa mihinkään – onhan kyseessä aivan tajuttoman lateraalinen hevonen, jonka puhtaat tölttiaskeleet (vuositasolla) on kahden käden sormilla laskettavissa. Mutta: Önön kanssa sijoitus ei oikeasti merkitse mitään, vaan osallistuminen, hauskanpito, yhdessäolo ja tekeminen tämän hevosen kanssa. Ja tuossa vaiheessa syksyä en todellakaan mitään muuta tarvinnut niin paljon kuin iloa. Okei ja nyt tulee se kahelein juttu: osallistuttiin Oulussa teekasin lisäksi nelikäyntiin. Odotin ykköstä, sain 2,6. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta olen niin ylpeä meidän pisteistä – tämä poni ei olisi vielä vuosi sitten kyennyt tuohonkaan. Enkä tiedä saankö Önskää enää tästä paremmaksi (mikä ei estä minua tietenkään yrittämästä), mutta tiedän sen työn mikä tässäkin on jo takana ja näistä saavutuksista olen onnellinen. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Jokainen hevostyttö tarvitsee oman voimaeläimen ja minun voimaeläimeni on Rinsessa Rönd frá Skidbakka 3 alias Elämäni Hevonen.

Nää meidän mittasuhteet!?! <3
(kuva Katja Kulmala)

Paratiisiloma Paltamossa

Neiti Kesäheinä. (kuva Ulla Leinonen)

Tästä ei ole aiemmin ollutkaan blogissa puhetta, mutta olen nyt noin vuoden päivät haaveillut omasta varsasta (uskoisin että niin Önökin, joka on jo aiemmin elämässään kolme varsaa tähän maailmaan saattanut). Varovainen alkuperäissuunnitelma oli etsiä Önskälle sulhanen siten, että astutushommiin päästäisiin kesällä 2018. No, ainahan suunnitelmat voi muuttua ja niinpä kävi nytkin, kun heinäkuussa kuulin Toti från Gategårdenin muuttavan etelästä Kainuuseen Paltamoon. 

Isäntä ite.

Totista Önskällä onkin yksi varsa aiemman omistajansa ajalta, tamma Hetja frá Angadis (s. 2011), joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. It’s now or never, keuhkosin, ja ei kun tammaa ultraan ja kiiman ollessa näpeimmillään lähdettiin suit sait rakkauslomalle Paltamoon! Harmi ettei ensimmäisestä astumisesta ole kunnollisia kuvia – Önön ilme oli nimittäin orin äänet kuullessaan näkemisen arvoinen (”Uijui voiko tämä olla tottakaan?!”). En ole koskaan aiemmin ollut hevosen astutustilanteessa läsnä, joten kokemus oli kieltämättä itsellenikin melkoinen, Toti kun ei todellakaan ollut mikään hiljainen poika mitä tamman liehittelyyn tulee. Huuto ja mylvintä oli sanoinkuvaamaton kun tuo uljas musta tanssahteli ekaa kertaa morsionsa luo: ”Täältä tullaan naenen!” Toti ehti astua Önön kolmeen kertaan heinäkuun kiimaan, joten kotiin tultiin sitten kuuden päivän jälkeen. Oli ihanaa kun tätä varten ei tarvinnut olla tammasta erossa tuon kauemmin eikä stressata sitä pitkillä kuljetusmatkoilla. Se oli ollut yksi empimisen aiheeni varsasuunnitelmia pähkäillessäni, sillä täälläpäin ei (tähän asti) ole ollut islanninhevosoriita kovinkaan lähellä. Iso kiitos siis Hóll Tallin Tuulalle kun teki tämän mahdolliseksi. <3 

Ultrat hoitaa Önön oma ell Ammi Kiviharju meillä kotona :-)

Kuudentoista päivän päästä viimeisestä astumisesta oli taas aika ultrata tamma. Myönnän että ei oikein meinannut uni tulla silmään edellisenä yönä, ja sitten kun tuli, olivat unet kyllä melkoista dadaa. Suru oli kuitenkin suuri kun ultrakuvassa näkyikin vain ajankohtaan nähden liian pieni pylpyrä, joka neljän päivän päästä uusintaultrassa ei vieläkään ollut kasvanut. Kyseessä oli siis vain kysta ja tamma oli hyvää vauhtia tulossa uuteen kiimaan. Pala kurkussa nieleskelin pettymykseni ja otin uudelleen yhteyttä Tuulaan.. Vielä ehditään onneksi Önskä käyttää upean sulhonsa luona kertaalleen tälle kesää ja lähtö miehelään on edessä ihan muutaman päivän päästä. 

Nyt kaikki sormet, varpaat ja kaviot ristiin että tällä kertaa tärppäisi.. Periksi ei anneta, vauvantekohommissakaan. J

Kesän saldo (mustelmat pehvassa ja muuta mukavaa)

Kesäinen toimisto!

Oho. Kesäpä se kupsahti jo elokuun puolelle ja hiljaista on blogin kanssa ollut. Ei kyllä hiljaista muuten, vaikkakin kiireisin turismisesonki alkaa nyt olla takanapäin. Ja ollaan me tytöt metsäreissua puksutettu, huhhahhei. Niinkin paljon, että olen tullut siihen tulokseen (ja en olisi ikinä uskonut sanovani näin) ettei askellajisatula ehkä sittenkään ole paras mahdollinen työväline näillä maastotuntimäärillä, niin kiva kapistus kuin se (kentällä) onkin. Niinpä se alkaisi taas olemaan Önkkiksen satulanvaihtoviikot käsillä. Viimeinen kuukausi ollaan nimitäin rallatettu menemään pelkän ratsastushuovan kanssa. Tekee muuten pitemmän päälle melkoista hallaa istunnalle, mutta toisaalta niin tekee myös mustelmat istuinluiden kohdalla. Tasapaino sitä vastoin sen kuin paranoo: minitamma kun ottaa 40 km/h laukasta kahden metrin loikan sivuun (hevosen kimppuun hyökkäävä halkopino polun varrella) ja jatkaa siitä taas suoraan ratsastaja vieläkin selässään, niin väkisinkin on voittajaolo vähän aikaa.

Önskä johtaa joukkojaan Kajaanissa
(kuva Ulla Leinonen)

Önön ja minun kesään on onneksi mahtunut vähän jotain muutakin kuin pelkkiä töitä. Heinäkuussa pidettiin jopa ihan ”lomaviikonloppu” ja ensin lauantaina käytiin näyttäytymässä koko perheen Kainuu Hirnuu-hevostapahtumassa Kajaanin raviradalla. 

"Väännä jo se nuttura ni päästään hommiin.."
(Kainuu Hirnuu, kuva Ulla Leinonen)

Ei oo tölttiä tämä kyllä.
(Tipas, kuva Ulla Leinonen)

Tapahtuman järjestivät Kainuun Hevosjalostusliitto ry, Kainuun Ravirata Oy sekä Kajaanin Ratsastusseura ja päivän aikana oli monenlaista hevosnäytöstä yleisölle ihmeteltävänä. Tapahtumassa viimeisenä Kooveen porukka esitteli issikoitten askellajeja kauniissa auringonpaisteessa. Önpän vastuulla ei luojan kiitos ollut töltin esittely vaan liitopassin, ja kuin ihmeen kaupalla saatiinkin sitä pieni pätkä töräytettyä yleisön edessä. Sunnuntaina sitten jatkettiin passin parissa, nimittäin passitahtisen töltin, kun Sotkamon Tipaksella pidettiin Vuokatin Ratsastajat ry:n järjestämänä askellajikilpailuharjoitus, jossa osallistuttiin luokkaan – tadaa! – no se pahamaineinen T8. (Verkassa otettiin ihan tarkoituksella kyllä passiakin, koska ei voitu vastustaa mahtavan kokoista kenttää edessämme.. :-D ) Pisteistä ei sen enempää, mutta ihania tapahtumia olivat molemmat ja mukavahan se taas oli matkustaa kotiympyröistä maailmalle.

Syksyllä olisi vuorossa vielä muutamat kisat – sitä en tosin vielä ole päättänyt mennäänkö Möttösen kanssa ihan jotain luokkiakin vai lähteekö tammuli vain toisen ratsuni Lolun seuraneidiksi kannustusjoukkoihin. Ja tunneillekin pitäisi päästä, joten katsotaan saadaanko jonkunlaista valkkurinkiä taas tulevallekin kaudelle aikaiseksi. Joka tapauksessa kentälle tästä on pikkuhiljaa koppeuduttava, satulan kanssa tai ilman.

Viimeisiä kesän lämpimiä ehkä viedään jo, mutta ei se mitään, kyllä syksy ja kirpakat ratsastuskelit on sitä ihmisen ja issikan parasta aikaa! Ei tule paarmoja ikävä. Ja tässä parin päivän sisään ollaankin jännän äärellä Önskän tulevaisuuden suhteen – pysykää kanavalla, sillä ihan pian palaan asiaan, toivottavasti erittäin hyvien uutisten merkeissä! ;-)