Suukku kuntoon ja pohkeet paikoilleen

No niin, oivallusten kevät on avattu. Mitä opin tällä viikolla: 1) Önöllä on kilpailuvietti paljon enemmän pinnassa kuin meidän muilla hevosilla. 2) Mun pitää oppia istumaan satulassa niin etten tuhoa kroppaani totaalisesti.

Aloitetaan kohdasta 1. Sattuipa eräänä päivänä, että käytiin Ulpun hevosen PikkuGeen uuden vuokraajan seurana maastossa tunnin lenkki. Kyseessä on kokenut isohevosratsastaja, jolle kuitenkin islanninhevonen askellajeineen on vielä uusi tuttavuus, ja niinpä loppupuolella reissua lähdinkin Möttösen kanssa Geen rinnalle tarkoituksenani opastaa ratsastajaa töltissä siitä ihan lähietäisyydeltä. Kooveen asiakashevoset eivät koskaan kulje maastossa muutoin kuin jonossa, mutta molemmat veturit (Önö & Pelle) olen rinnakkain kulkemiseen totuttanut – satunnaisesti saatan retkillä siis käydä jonon rinnalla silloin jos mukana on kakkosohjaaja jonka voin keulille jättää. No te varmaan arvaattekin miten tässä kävi. Beep beep ja rouva maantiekiitäjä päätti sekunnin sadasosassa että hänhän muuten voittaa tämän kisan. (Ja voittikin.) Tamma siis lähti kuin hauki rannasta töltin kautta laukkaan ja siitä passiin, ja ketään muuta en voi tästä syyttää kuin itseäni. Tilannehan oli sikäli eri kuin mitä töissä, että normaalisti meillä on kokonainen jono vierellä eikä vain yksi hevonen ja lisäksi olisin voinut olla muutenkin enemmän kuulolla Önkän mielentilan suhteen – totta kai se jo siinä loppuvaiheessa lenkkiä kävi ”aavistuksen” kuumana. Loppu hyvin kaikki hyvin eli pysähtyihän se piru sitten lopulta, mutta jösses mikä hävetys. Muistanpahan seuraavalla kerralla.

Nää o hyvät, männää näillä

Juu ja sitten kohta kaksi. Eilen käväisi fysio-/ratsastusterapeutti Sanna Mattila-Rautiainen tallilla pitämässä meille istuntaan keskittyvän session. Uskomatonta miten paljon ammatti-ihminen näkee ja saa aikaan jo yhdessä tunnissa. Sannan opetukseen osallistuminen on ollut to-do-listalla jo syksystä asti, josta alkaen omat selkäongelmani ovat koko ajan pahentuneet ja eilen kipujen syntymekanismiin tuli jo hyvinkin selvyyttä. Jäsenkorjaajalla ollaan aiemmin paikannettu kivun aiheuttajaksi SI-nivelen ongelmat, nyt löytyi niiden ongelmien aiheuttaja, nimittäin jalan virheellinen asento/väärä pohkeen paikka. Eli mun pohje ainakin Önöllä ja ainakin tölttiä ratsastaessa ajautuu liian taakse ilman että kuitenkaan kippaan satulassa eteenpäin ja tämä kiristää pakaralihakset, mikä puolestaan aiheuttaa tajutonta painetta alaselän alueelle. Jalat pitäisi siis saada pidettyä rentona omalla paikallaan, kohti maata, jotta selkä pysyisi rennompana ja pyöreämpänä ja istunnan palikat tornissa muutenkin oikeaoppisesti päällekkäin. Jep helpommin sanottu kuin tehty kun väärä asento on jo automatisoitunut, mutta helpotus on kuitenkin suuri kun nyt ainakin näyttää siltä, että asialle on tehtävissä jotain. Myös hevosen kropan ongelmiin pureuduttiin tunnilla ja heti aluksi Sanna kiinnitti huomion Önskän suun kireyteen. Tutkiessaan lähietäisyydeltä tammaa näki hän heti että sillä hetkellä käytössä oleva kuolain ei ole tälle hevoselle lainkaan sopiva, vaan suorastaan painaa kieltä! Olen ollut tietoinen että Önöllä on poikkeuksellisen ahdas suu, mutta en ole pitänyt kahden käytössä olevan kuolaimen välistä eroa niin suurena, että olisin tajunnut toisen olevan todellakin niin huono! Mentiin siinä sitten hetki aivan kuolaimetta (ohjat kiinni turpahihnan renkaissa) ja sen jälkeen vaihdettiin toisiin suitsiin joissa nuo toiset kuolaimet olivat, ja niiden Sanna totesikin olevan paljon paremmat tammulille. Näillä mennään nyt jatkossa ja toisilla kolmipaloilla heitetään vesilintua. Aluksi tuntui pahalta että olin käyttänyt huonoja kuolaimia, mutta toisaalta kun mitään suurempaa tuhoa ei ole vielä onneksi tapahtunut niin ehkä pitää vain olla itselleen armollinen ja iloita siitä että apua etsittiin ja sitä myös löydettiin. Lisäksi kotiläksyiksi saatiin hyvä harjoitus lapojen nostatteluun, kutsutaan sitä nyt vaikka hiipimiseksi käynnissä, joten nyt kun asiakastoiminnassa ei tammikuussa ole taas mitään järjetöntä sutinaa luvassa, niin tässäpä meille useampikin pähkinä purtavaksi tulevilla viikoilla!

Ei muuta kuin mukavaa tammikuuta ja muistakaa ratsastaa, palataan taas!

Slowfeedingistä overeatingiin ja kevättä kohti

Hei me lomaillaan!

Hyvää uutta vuotta jengi! Marraskuussa viimeksi kirjoittaessani oli meiltä lumet kokonaan hävinneet – nou hätä, nyt sitä nimittäin on, ja pakkasta vielä enemmän. Uudesta vuodesta alkoi useamman päivän (huom. onneksi ei viikkokausien) pakkasjakso, jossa lämpötila kiri -18 asteesta lopulta tämän päivän -36 asteeseen, joten hevosten uudenvuoden rakettihermoloman (1.-2.1.) jälkeen ei olla päästy tekemään a) yhtään b) mitään.  Tätä kirjoittaessani on kuitenkin mittari jo alkanut nousemaan, joten huomiselle olisi luvassa jo ihan normihommia. Önskä tosin aloittaa työnsä ilman asiakasvetovastuuta ihan vain minun kanssani ensin, sen verran vatipäistä on alkanut olemaan meininki rouvalla tarhassa ja pihatossa. Suurin osa asiakashevosista on ottanut pakkoloman kiitoksella vastaan ja ihan puhtaasti syömisen kannalta, paalista kun piti tilapäisesti poistaa slowfeeding-verkko, koska sen jäätyminen aiheutti hyvin nopeasti no-eating-ilmiön. Ja ei se issikkakaan noita kelejä ilman heinää kestä.  Myös Önö on viihtynyt vapaata paalia repimässä oikein hyvin (silloin kun ei ole säpsyillyt pihattohallissa), sillä seurauksella että rouva on muutamassa päivässä lihonut ehkä sellaiset rapiat 50 kiloa. Myös laumahierarkiassa on tapahtunut loppuvuoden aikana jotain – olen nimittäin pannut merkille että tammuskaa ei enää kovin usein kukaan paalilta pois hätyytä. Joskus kyllä, mutta ei tarpeeksi useasti siihen nähden jos Öö olisi edelleen toisiksi alimpana järjestyksessä. Se on siis noussut siellä, valitettavasti. En keksi muuta syytä kuin sen, että se on niin söpö ettei sitä kukaan halua kurmoottaa, vaikeahan minunkin on sille pahasti sanoa. (Toinen syy voi toki olla Önön vakiintunut paikka ykkösenä töissä ja sen tuoma arvostus muiden hevosten silmissä, mutta pidetään joo se söpöys, se on suloisempi selitys.)

Päästiin kansikuvatytöiksi :-)

Ennen uutta vuotta ja pakkasten alkua ehdittiinkin tehdä ihan aktiivisesti jonoduuneja– joulunaika oli KooVeen asiakastoiminnassa mukavan vilkasta, ja uutuutena tehtiin nyt myös reissujen päätteeksi pieniä evästarjoiluja tallin pihapiiriin remontoidulla kodalla.  Önkkäkin kävi kotaan ulkopuolelta lähemmin tutustumassa ja totesi että ei tuo tulenloimu ole poka mikhän. Isoja metsäpeuroja ollaan myös nähty töissä ollessa lähes joka päivä eikä niidenkään tapaamisesta enää edes syke nouse, vaikka tyyppejä on vilissyt kankailla kymmenittäinkin (tallin lähipellolla oli muuten eilen sadan yksilön lauma ja siitä olisin kyllä ihan kiitollinen jos sellaiseen määrään ei koskaan ratsailla törmättäisi). Eli tuli jees, peurat jees. Valitettavasti edelleen kuitenkin lumen tippuminen puusta aiheuttaa ratsulleni rytmihäiriöitä, mutta no, hei, tammat on tammoja.

Kotaan (ja Olgan mehtäsuksisaappaaseen) tutustumassa

Joka tapauksessa, innolla kevääseen. Vaikka kovasti odottamamme (tai no minun odottamani, Önpästä en tiedä) Soile Lappalaisen koulutunnit joulukuun alussa peruuntuivatkin keliongelmien takia en jäänyt sitä hirveästi suremaan, sillä tämä vuosi on tuova tullessaan monenlaista mahtavaa: Sanna Mattila-Rautiaisen istuntatunteja, ehkä toki Soileakin jos järjestyisi uudestaan, ja tietenkin Outi Aihkisalon askellajiopetusta, joita jo kaksi päivää tälle kevätkaudelle on sovittukin. Oulussa päin tapahtuu jänniä mitä tulee pohjoisen alueen issikkaporukoiden järjestäytymiseen ja kisojakin on luvassa. Tällä omalla harrastamisella jaksaa sitten puurtaa sitä tärkeintä eli perustyötä tallin pyörityksen merkeissä, toki setti on sikäli sekava, että siinä kun moni haluaa työn ja harrastusten pysyvän erillään niin usein meillä hevosalan yrittäjillä ne nivoutuvat saumattomasti yhteen.. Sormet, liikavarpaat ja kaviot ristiin että tämän vuoden superpakkaset olisivatkin nyt tässä – kohti aurinkoisia helmikuun hankia ihmiset, ja tölttiä, tölttiä!

Ihanaa uutta vuotta kaikille!