Paratiisiloma Paltamossa

Neiti Kesäheinä. (kuva Ulla Leinonen)

Tästä ei ole aiemmin ollutkaan blogissa puhetta, mutta olen nyt noin vuoden päivät haaveillut omasta varsasta (uskoisin että niin Önökin, joka on jo aiemmin elämässään kolme varsaa tähän maailmaan saattanut). Varovainen alkuperäissuunnitelma oli etsiä Önskälle sulhanen siten, että astutushommiin päästäisiin kesällä 2018. No, ainahan suunnitelmat voi muuttua ja niinpä kävi nytkin, kun heinäkuussa kuulin Toti från Gategårdenin muuttavan etelästä Kainuuseen Paltamoon. 

Isäntä ite.

Totista Önskällä onkin yksi varsa aiemman omistajansa ajalta, tamma Hetja frá Angadis (s. 2011), joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. It’s now or never, keuhkosin, ja ei kun tammaa ultraan ja kiiman ollessa näpeimmillään lähdettiin suit sait rakkauslomalle Paltamoon! Harmi ettei ensimmäisestä astumisesta ole kunnollisia kuvia – Önön ilme oli nimittäin orin äänet kuullessaan näkemisen arvoinen (”Uijui voiko tämä olla tottakaan?!”). En ole koskaan aiemmin ollut hevosen astutustilanteessa läsnä, joten kokemus oli kieltämättä itsellenikin melkoinen, Toti kun ei todellakaan ollut mikään hiljainen poika mitä tamman liehittelyyn tulee. Huuto ja mylvintä oli sanoinkuvaamaton kun tuo uljas musta tanssahteli ekaa kertaa morsionsa luo: ”Täältä tullaan naenen!” Toti ehti astua Önön kolmeen kertaan heinäkuun kiimaan, joten kotiin tultiin sitten kuuden päivän jälkeen. Oli ihanaa kun tätä varten ei tarvinnut olla tammasta erossa tuon kauemmin eikä stressata sitä pitkillä kuljetusmatkoilla. Se oli ollut yksi empimisen aiheeni varsasuunnitelmia pähkäillessäni, sillä täälläpäin ei (tähän asti) ole ollut islanninhevosoriita kovinkaan lähellä. Iso kiitos siis Hóll Tallin Tuulalle kun teki tämän mahdolliseksi. <3 

Ultrat hoitaa Önön oma ell Ammi Kiviharju meillä kotona :-)

Kuudentoista päivän päästä viimeisestä astumisesta oli taas aika ultrata tamma. Myönnän että ei oikein meinannut uni tulla silmään edellisenä yönä, ja sitten kun tuli, olivat unet kyllä melkoista dadaa. Suru oli kuitenkin suuri kun ultrakuvassa näkyikin vain ajankohtaan nähden liian pieni pylpyrä, joka neljän päivän päästä uusintaultrassa ei vieläkään ollut kasvanut. Kyseessä oli siis vain kysta ja tamma oli hyvää vauhtia tulossa uuteen kiimaan. Pala kurkussa nieleskelin pettymykseni ja otin uudelleen yhteyttä Tuulaan.. Vielä ehditään onneksi Önskä käyttää upean sulhonsa luona kertaalleen tälle kesää ja lähtö miehelään on edessä ihan muutaman päivän päästä. 

Nyt kaikki sormet, varpaat ja kaviot ristiin että tällä kertaa tärppäisi.. Periksi ei anneta, vauvantekohommissakaan. J

Kesän saldo (mustelmat pehvassa ja muuta mukavaa)

Kesäinen toimisto!

Oho. Kesäpä se kupsahti jo elokuun puolelle ja hiljaista on blogin kanssa ollut. Ei kyllä hiljaista muuten, vaikkakin kiireisin turismisesonki alkaa nyt olla takanapäin. Ja ollaan me tytöt metsäreissua puksutettu, huhhahhei. Niinkin paljon, että olen tullut siihen tulokseen (ja en olisi ikinä uskonut sanovani näin) ettei askellajisatula ehkä sittenkään ole paras mahdollinen työväline näillä maastotuntimäärillä, niin kiva kapistus kuin se (kentällä) onkin. Niinpä se alkaisi taas olemaan Önkkiksen satulanvaihtoviikot käsillä. Viimeinen kuukausi ollaan nimitäin rallatettu menemään pelkän ratsastushuovan kanssa. Tekee muuten pitemmän päälle melkoista hallaa istunnalle, mutta toisaalta niin tekee myös mustelmat istuinluiden kohdalla. Tasapaino sitä vastoin sen kuin paranoo: minitamma kun ottaa 40 km/h laukasta kahden metrin loikan sivuun (hevosen kimppuun hyökkäävä halkopino polun varrella) ja jatkaa siitä taas suoraan ratsastaja vieläkin selässään, niin väkisinkin on voittajaolo vähän aikaa.

Önskä johtaa joukkojaan Kajaanissa
(kuva Ulla Leinonen)

Önön ja minun kesään on onneksi mahtunut vähän jotain muutakin kuin pelkkiä töitä. Heinäkuussa pidettiin jopa ihan ”lomaviikonloppu” ja ensin lauantaina käytiin näyttäytymässä koko perheen Kainuu Hirnuu-hevostapahtumassa Kajaanin raviradalla. 

"Väännä jo se nuttura ni päästään hommiin.."
(Kainuu Hirnuu, kuva Ulla Leinonen)

Ei oo tölttiä tämä kyllä.
(Tipas, kuva Ulla Leinonen)

Tapahtuman järjestivät Kainuun Hevosjalostusliitto ry, Kainuun Ravirata Oy sekä Kajaanin Ratsastusseura ja päivän aikana oli monenlaista hevosnäytöstä yleisölle ihmeteltävänä. Tapahtumassa viimeisenä Kooveen porukka esitteli issikoitten askellajeja kauniissa auringonpaisteessa. Önpän vastuulla ei luojan kiitos ollut töltin esittely vaan liitopassin, ja kuin ihmeen kaupalla saatiinkin sitä pieni pätkä töräytettyä yleisön edessä. Sunnuntaina sitten jatkettiin passin parissa, nimittäin passitahtisen töltin, kun Sotkamon Tipaksella pidettiin Vuokatin Ratsastajat ry:n järjestämänä askellajikilpailuharjoitus, jossa osallistuttiin luokkaan – tadaa! – no se pahamaineinen T8. (Verkassa otettiin ihan tarkoituksella kyllä passiakin, koska ei voitu vastustaa mahtavan kokoista kenttää edessämme.. :-D ) Pisteistä ei sen enempää, mutta ihania tapahtumia olivat molemmat ja mukavahan se taas oli matkustaa kotiympyröistä maailmalle.

Syksyllä olisi vuorossa vielä muutamat kisat – sitä en tosin vielä ole päättänyt mennäänkö Möttösen kanssa ihan jotain luokkiakin vai lähteekö tammuli vain toisen ratsuni Lolun seuraneidiksi kannustusjoukkoihin. Ja tunneillekin pitäisi päästä, joten katsotaan saadaanko jonkunlaista valkkurinkiä taas tulevallekin kaudelle aikaiseksi. Joka tapauksessa kentälle tästä on pikkuhiljaa koppeuduttava, satulan kanssa tai ilman.

Viimeisiä kesän lämpimiä ehkä viedään jo, mutta ei se mitään, kyllä syksy ja kirpakat ratsastuskelit on sitä ihmisen ja issikan parasta aikaa! Ei tule paarmoja ikävä. Ja tässä parin päivän sisään ollaankin jännän äärellä Önskän tulevaisuuden suhteen – pysykää kanavalla, sillä ihan pian palaan asiaan, toivottavasti erittäin hyvien uutisten merkeissä! ;-)