Hei taas! Ja ihan siltä varalta, että joku nyt
ajattelee minun rassukan ymmärtäneen blogin kirjoittamisen väärin (eli että
sitä kirjoitettaisiin aina pakonomaisesti joka jumalan päivä), niin haluan
tähän kärkeen selventää että näin ei ole asian laita. On vain muutamia juttuja
joista tekee mieli turista nythetisamantien, ennen kuin tässä(kin) kuussa
tulossa olevat mielenkiintoiset tapahtumat tulevat kirjoittamisessa
ajankohtaisiksi.
 |
| Lady Meetingissä (kuva Ulla Leinonen) |
Valmistuttuani (selviydyttyäni hengissä)
Kiuruvedeltä vuosi sitten olen ottanut ihan asiakseni haastaa itseäni sopivin
väliajoin ihan harrastemielessä hevos-wise. Vaikka ratsastan päivittäin
työkseni, niin vaellusohjaajan homma on hyvin usein sellaista ettei siinä
älyttömästi omaan hevoseen keskitytä saatikka sitä ponitsua läpiratsastella. (Maastoretkillä
ratsastan siis vetohevosta jonon keulilla ja istun satulassa varsinkin
aloittelijareissuilla suurimman osan ajasta käytännössä väärinpäin - niskat kiittää,
samoin ratsu ja sen tahti). Heinäkuun alussa yksi tällainen haaste oli
osallistua Kajaanin Ratsastusseuran vuosittaiseen ja perinteikkääseen Lady Meeting-kouluratsastustapahtumaan,
joka tänä vuonna vietti 20-vuotisjuhlavuottaan. Lady Meetingissä ratsastajat
ovat kaikki naisia, tuomarit miehiä, ja ratsastusasu aina ladymäinen (monella
nähtiin tänäkin vuonna huikeita mekkovirityksiä, hattuja ja muuta ihanaa).
Onnistuin houkuttelemaan mukaan kisaamaan myös ystäväni meidän tallilta,
sanotaan häntä tässä vaikka viikinki-Helgaksi, Kainuun Vaellustallin Hlóra-tammalla. Osallistuimme
tammojen kanssa pariohjelmalla luokkaan neljä, joka oli vapaavalintainen kür. Viikkoa ennen
tapahtumaa selailin tapahtuman tuloslistoja useita vuosia taakse päin, enkä
löytänyt sieltä ensimmäistäkään islanninhevosen nimeä, joten odotettavissa oli varmasti ihmetteleviä katseita. Pian Kajaanin Kuluntalahteen saavuttuamme joku tulikin
kysymään meiltä että “miksi ne on noin pieniä”. En osannut vastata mitään.
Luokassamme oli 18 lähtöä, joukossa muitakin parina esiintyviä ratsukoita,
mutta todellakin olimme ainoat pienillä eläimillä startanneet ratsastajat.
Ohjelma islantilaisen kansanlaulun tahtiin meni omastakin mielestä paremmin
kuin ikinä treeneissä, mutta kutsu palkintojenjakoon läväytti silti meiltä
molemmilta rouvilta leipäläven auki. Samalla sekunnilla kauhu myös valtasi
mielen: tätä en ollut ottanut millään lailla huomioon ohjelmaa suunnitellessa
tai sitä harjoitellessa. Laittaako ne meidät tekemään kunniakierroksen? Entä
jos ei saada kumpaakaan tammaa laukalle? Loppujen lopuksi ongelmaa ei ollut
(okei no vähän lähti passille mutta kenttä onneksi loppui kesken) ja
puoliveriset meidän perässä näyttivät vain vähän pöyristyneiltä. (Olen
havainnut aiemminkin että issikoiden koko voi olla paitsi joillekin
isohevosratsastajille, myös itse isohevosille, kauhistus.) Mahtavasti
järjestetystä tapahtumasta jäi hyvä mieli, saatiin taas reissauskokemusta
Önkkiksen kanssa, ja toivottavasti vietiin myös vähän islanninhevosen
ilosanomaa eteenpäin!
 |
| Vuokatissa CR-kurssilla |
Seuraava kesähaaste oli edessä noin kuukausi tämän jälkeen, kun
työnnyin Centered Riding-tunnille Vuokatin Ratsastuskoululle Önskän sekä
ystäväni, sanotaan häntä tässä vaikka Ulpuksi, kanssa. Kurssia veti vieraileva
ope etelän isolta kirkolta, Synnöve Hagman. Hieno reissu oli tämäkin ja paljon
saatiin eväitä kotiin viemisiksi. Taisi vain vähän levitä ne eväät aika pian. Täynnä
intoa ja uutta itsevarmuutta istuntani suhteen puhkuen istuin nimittäin Röndin
(luvattoman) leveään selkään muutama päivä kurssin jälkeen aikomuksena vetää
oikein kunnon kenttätreeni maastoilusesongin päätteeksi ystäväni, sanotaan
häntä tässä vaikka Tyttikseksi, videoidessa touhujani. Videomateriaali
tarjosikin huikeita elämyksiä koko loppuillaksi: filmiltä näkee selvästi,
kuinka oikea pohkeeni roikkuu noin 10 cm alempana kuin vasen. Poni ei myöskään väistä
lainkaan vasemmalle eikä myöskään peruuta askeltakaan suoraan (ja vaikeahan se
olisikin kun ratsastajan toinen jalka kyntää maata). Töltissä kumisee napakka
kakstahti ja peräänanto käynnissä saavutetaan 3-5 sekuntia kerrallaan. Ravissa
kurkistellaan toisiamme yläkautta silmiin (laukkaa en edes yrittänyt). Aika
saattaa kullata muistot, mutta jotenkin tuntuu että ennen kesän työputkea
meillä sujui askellajit ainakin vähän
paremmin kuin nyt, vaikka passitahtista tölttiä ollaankin aina esitetty. Tästä
onkin ratkiriemukasta jatkaa harjoittelua torstaina Aihkisalon Outin
valmennuksessa, saattaapi Outi olla ihmeissään tästä meidän käänteisestä
kehityksestä. No, ainakin poni on laihtunut muutaman sentin ympärysmitastaan
siitä kun viimeksi nähtiin. Satula sille ei toki vieläkään mahdu (ratsastan
semi-intiaanityyliin pelkällä ratsastushuovalla jo kolmatta kuukautta).
Torstaina nähdään miten meidän käy, siihen asti moikka!
 |
| käynti |
 |
| ravi |
 |
| "töltti" |
