Viikko sitten koitti vihdoin se hartaasti odotettu
päivä, eli Outi Aihkisalon valmennus Vaellustallilla. Järkyttävää kyllä tästä
ilon ja onnen päivästä ei ole minkäänlaista kuva- tai videomateriaalia
olemassa, koska ratsastimme Tyttiksen kanssa päivän ensimmäisinä ja paikalla ei
ollut silloin vielä muita. Toivottavasti Tyttis muistaa Outin konkreettisia
ohjeita paremmin kuin minä, sillä itse muistan tarkimmin lähinnä fiiliksen,
joka oli sanoinkuvaamaton siinä vaiheessa kun Önskä otti muutaman askeleen puhdasta
tölttiä.
Torstain tunnilla keskityttiin
ympyrätyöskentelyyn ja hevosen ratsastamiseen eteen-alas (Önön kanssahan me mennään
yleensä sujuvasti pää pilvissä-muodossa hevon takajalat huitoen
kaukana muun kropan takana). Ihmeen nopeasti alkoi ponkki ympyrällä tuntua
joustavammalta, työskentelemään selällä, myötäämään, rentoutumaan ja venymään,
ja tämä kaikki tietysti auttaa myös puhtaamman tahdin löytämisessä
passitahtiseen tölttiin. Ja tosiaan muutamia sekunteja kerrallaan sitä puhdasta
sieltä pariin otteeseen tuli. Oh joy. Lisäksi lopputunnista havaitsin tekeväni
kaikkien aikojen pienintä ympyrää ravissa – siis ettei pudotettu töltille
missään vaiheessa! Tämä siksi, että yksi erittäin tärkeä raviin liittyvä
oivallus saatiin myöskin tältä tunnilta: lantio pois edestä ja istu
takajalkojen päälle. Eli ei siellä siis tarvitse, ainakaan enää, könöttää etupainoisena
jotta pysytään ravissa. Lantio pois edestä ja kas, hänhän ravaa kuin hevoinen!
Perjantain yksärillä Outi ratsasti Önskää
ensin (näytti uskomattoman hyvältä) ja sitten ratsastin itse (en tiedä miltä näytti mutta tuntui uskomattoman hyvältä). Saatiin neuvoja mm. peruutukseen (joo-o, kyllä
se pystyy peruuttamaan), väistettiin nätisti molempiin suuntiin (siis huom.
myös sinne vasemmalle) ja saatiin kotitehtäväksi takaosankäännösharjoittelua. Pistetään
treenipostauksia tästä heti jahka päästään taas mettätöistä kenttähommiin.. Ja hei muuten, vaikka sitä kuvamateriaalia ei
nyt olekaan, niin vannon, että mun oikea pohje ei enää roikkunut 10 cm alempana
kuin vasen. Tämän ongelman ratkaisuun
taas saattaapi olla syynä se, että – tadaa – meillä on nyt uusi penkki!!! Outi
toi sovitukseen Black Countryn iiiiiiiiiiiiiihanan askellajisatulan, ja sehän
sopi Önkkämönkijälle kuin valettu, joten tästä lähtien saattaa olla
mahdollista, että häiritsen ratsuani vehtaamisellani ja ratsastushuovan ees-taas venkslaamisella vähän vähemmän. Tai sitten
ei, jääpi nähtäväksi, mutta siihen asti hekumoin aina satulahuoneeseen
mennessäni ja tuon kauniin esineen nähdessäni. Palataan taas, mukavaa
viikonloppua ja jos menette metsään niin hirvikärpäsille rakkaita terveisiä!
