Min kära lilla ponny

Ajatus tämän blogin aloittamisesta syntyi paitsi hevos- myös silkasta ihmisrakkaudesta, kun totesin että voisin ehkä säästää Facebook-ystäviäni jatkuvilta hevospäivityksiltä heidän feedissään.. Ja toisaalta mukavahan näihin juttuihin olisi sitten itsekin palata joskus – blogihan voisi toimia heppapäiväkirjanani, paremmin ne kokemukset ja muistot tänne tallentuisivat kuin hujan hajan Facebook-seinälleni.  Tuumasta toimeen siis!

Tänne tulen siis kertoilemaan seikkailuistani Elämäni Tamman kanssa, jonka miljoonat lempinimet tulevat varmaan lukijoille aika pian tutuiksi. Rönd frá Skidbakka 3 (s. 2001, Islanti) tuli meille Kainuun Vaellustallille (jonka yrittäjänä siis toimin) loppuvuodesta 2014 välittäjältä Ylöjärveltä, oltuaan jo useita vuosia Suomessa ja varsottuaankin sinä aikana pari kertaa. Vinkin tammasta sain eräältä kollegalta etsittyäni uutta vaellusissikkaa KV:n pieneen laumaan melkein koko vuoden 2014 ajan. Sitä sitten lähdettiin katsomaan, varmuuden vuoksi koppi perässä, toivoa täynnä ja jännän äärellä. Muistan edelleen koeratsastuksen elävästi, varsinkin maasto-osuuden ja erityisesti jonnekin pellolle tehdyllä baanalla reippailun. Alkoi olla jo iltahämärä, melko kylmä ja maa kohmeinen. Reippaan ja herkän tuntuinen oli ponkki, kun posottelin myyjän ja hänen hevosensa perässä menemään.  Kokeiltiin jopa maastoeste: portaat, jotka tämä pikkutamma loikki ylös kuin jänis. Kentällä ratsastuksen ja maastoilun jälkeen radallapa tapahtuikin sitten kummia: laukannosto tuntui jotenkin eksoottiselta ja pakko oli kysyä että “mitä tää oikeen menee” johon hihkui välittäjä että “passia menee, anna mennä vaan”. Huuli pyöreänä roikuin kyydissä ja mietin että on se tämäkin nyt koettu. Ja niinhän siinä sitten kävi että seuraavana aamuna tamma lastattiin kyytiin ja auton keula suunnattiin kohti Sotkamoa. Olin onnesta soikea – ensimmäinen eka ”oma” ostos. (Kainuun Vaellustalli on siis toiminut vuodesta 2006 mutta tulin tallille yrittäjäksi kesällä 2013, eli hevosia en ollut firmaan vielä ennen tätä itse valinnut ja ostanut.)

Straight off the trailer

Hetki ennen kaaosta, joulukuu 2014

Aika pian kotona kävi kuitenkin ilmi, että ihan heti tämä ostos ei asiakkailleni ole valmista heppaa ratsastettavaksi. Uskoisin, että minut oli koeratsastuksessa vallannut jonkinlainen vauhtisokeus (olisiko välittäjän heppa ollut myöskin aika reipas), koska ensimmäiset kuukaudet ponin kotiutumisen, laumaan totuttamisen ym. jälkeen mentiin pitkin lumisia kangasmetsiä niin että hippulat vinkui. Välillä sinkoiltiin umpihangessa päättömästi, kerran sännättiin Kuhmontielle jäiselle asvaltille liukastelemaan (onneksi ei ollut liikennettä..). 

Satulasta Röndi ei silti saanut minua kertaakaan losautettua, ja pikkuhiljaa alettiin ymmärtämään toisiamme paremmin. Tallin muut, äärimmäisen kokeneet ja varmat, joskus lähes automaattiset, maastohevoset olivat totuttaneet minut liian ylimalkaiseksi esim. apujen käytön suhteen, joten ensimmäiseksi Önskä opetti minut ratsastamaan herkkyydellä, tarkemmin kuunnellen ja hevosen mukana sekunnilleen eläen. Tämä on tehnyt puolessatoista vuodessa minusta myös paremman ratsastajan näille muillekin hevosille, mikä on vain yksi Önskiksen monista ansioista.

Tässä opetellaan olemaan heittämättä päätä ylös
aina kun ratsastaja nojaa eteen (esim. laskeutuakseen alas satulasta)

Asiakashevonen ei Öö ole vieläkään, mutta hoitaa vetohevosen hommat mallikkaasti nykyisin niin kokeneiden kuin aloittelevienkin ratsastajien maastoreissuilla, ja ansaitsee näin leipänsä työhevosena siinä kuin muutkin. Viimeisen puolen vuoden aikana meidän keskinäinen luottamus on myös kehittynyt siihen mittaan, että minua ei jännitä koskaan lähteä mihinkään tilanteisiin sen kanssa – eikä Önskääkään jännitä jos ei minua. Kaikenlaisia seikkailuja tässä onkin ollut, ja lisää on suunnitteilla, joten niistä tässä blogissa myöhemmin lisää, kuten myös ihan arkisiakin juttuja meidän yhteisestä elämästä Kainuun metsämaisemissa! Kuullaan taas, täältä tällä kertaa tähän!