Nyt on niin että jos ei tuo poni kohta laihdu
niin me lähetään Tallinnaan rasvaimuun. Eli siis epätoivo valtaa jo
hevosenomistajan mielen. Önö on siis ollut ”melko pyöreä” ihan siitä asti kun
tuli meille, mutta viime talvena se alkoi paisua ihan mahdottomiin mittoihin
reippaasta liikunnasta ja slowfeeding-verkosta (hah! slow my ass!) huolimatta ja
tänä kesänä oli pakko turvautua rajoitettuun laidunnukseen. Rouvaa on
painomittanauhalla mittailtu muutaman viikon välein ja mittauspäivän koittaessa
ei ole paljoa naurattanut. Oikeasta kohdasta en ole edes mitannut, sillä siitä katsottunahan
se on oikein mallikkaassa kunnossa (370 kg mukamas!), vaan olen kylmästi
vetäissyt paksuimmasta kohdasta nauhan ja niistä numeroista seurannut
tapahtuuko mitään vai ei. No, ei ole hirveästi tapahtunut, puhutaan muutamista
senteistä. Miten kenelläkään voi olla noin hidas aineenvaihdunta? Tamma on
kuitenkin liikkunut sesonkiaikaan vaelluksilla 2-3 h/päivä kuutena päivänä
viikossa, keli pahimmillaan +23, ja ei sanottavasti edes hiki tullut. Eli aika
säästeliäästi pystyy vetohevonen(kin) maastoreissut hoitamaan. (Kentällä toki
tulee hiki, ihan neljänkymmenen minuutinkin treenin aikana.) Nyt ei sitten pääse
enää laitumelle ollenkaan, koska siltähän tämä nyt näyttää että siellä
viettämänään aikana veti siinä parissa tunnissa aina koko vuorokauden edestä. Eli
nyt on siis kohtalona pelkkä säännöstelty kuivaheinä pihattotarhassa parin muun
pikkuemännän kanssa ja sekös neitoa korpeaa. Onneksi päivittäinen psyllium-kuuriannos
lohduttaa (tässähän on nimittäin vaarana että jatkuvasti ”nälkäinen” tamma
puuhakkaana kaivaa kaikki aidanaluset juurineen hiekkoineen kostoksi läskileirillä
pidosta). Kateellisena katselen Ulpun solakkaa senioritammaa joka näyttää The Islanninhevoselta,
ja kiipeän jälleen meloninmuotoisen omani selkään.
 |
| Tästä puuttuu meloni. |
Jotain hyvääkin sentään: kesän
askellajitakapakkien jälkeen on alkanut taas löytyä keinoja töltin puhdistamiseen ja vaikka maastohommissa ollessa ei kaarevia uria oikein voikaan käyttää hyväksi
niin sielläkin on nyt alkanut toimia tietyillä pohjilla mennessä ravia kohti
ratsastaminen – siellä täällä on puhtaita askeleita alkanut tulla. Ja voihan
olla että sieltä ei ikinä kovin pitkiä puhtaita pätkiä saadakaan, mutta
yrittänyttä ei laiteta. Tavoitteena tällä hetkellä on kuitenkin vain, että
tamma alkaisi käyttää pikkuhiljaa vähän paremmin kroppaansa, sillä eihän
passitahtinen tökötys edistä sen terveyttä tai työuraa missään muodossa.
(Lopullinen tavoite on tietysti lennokkaasti ja puhtaasti tölttäävä
vinttikoiramaisen hoikka ja silti lihaksikas eläin.. Epärealistisiakin tavoitteita
täytyy aina olla.) Yksi monista asioista, mitä tämä hevonen on minulle jo tässä
vaiheessa yhteiselämää opettanut, on kuitenkin että mikään ei tapahdu hetkessä –
siispä perun Tallinnan lautan ja jatkan sinnikkäästi tamman kenttähommissa
hikoiluttamista leppeämpien maastotöiden ohella. Palaillaan taas pian, heippa
ja näkemisiin tai niin kuin Virossa sanotaan, varsti näeme!
 |
| Mä oon niin kypsä. Pelastakaa mut täältä. |
